Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. elokuuta 2013

Viikonloppuna

Lauantaina käytiin anopin, miehen ja poikasen kanssa Suomenlinnassa.
Edellisestä kerrasta onkin ehtinyt hujahtaa parisen vuotta.
On se vaan aina yhtä ihana ja kaunis paikka.
Yläaste- ikäisenä haaveilin jopa asuvani Suomenlinnassa.
Harmi kun en tajunnut ottaa paikoista kuvia laisinkaan :(
Suomenlinnassa käytyämme, tulimme kotiin että poikanen pääsi päiväunille.
Unosten jälkeen, lähdimme vielä porukalla syömään Fonda Del Soliin. Tällä kertaa olisi tehnyt mieli laittaa annos takaisin keittiöön. Ikinä, ei koskaan, ole tullut noin hutaisemalla tehtyä annosta eteen.
Seuraavalla kerralla jos sama toistuu, niin aivan varmasti lähtee ruoka keittiöön alta aikayksikön.


Sunnuntaina juhlimme miehen serkun ripille pääsyä.
Kirkkoon emme menneet, koska poikanen olisi tuskin jaksanut istua minuuttia kauempaa penkissä.
Suoraan siis kurvasimme juhlapaikalle onnittelemaan.



yritettiin saada meistä fiksua kuvaa, ei onnistunut..
pistettiin siis ranttaliksi :D






Tänään anoppi lähtikin kohti Joensuuta, ja paluu arkeen alkoi.
Höh ja pöh. On kyllä taas totuttelua "yksinäisiin" päiviin miehen ollessa töissä, kun kerkesi jo seuraan ja apukäsiin tottua. Oli oikein rentouttava viikko, kun sai rutkasti omaa aikaa.

Eilen taas rustailin työhakemuksia monen monta tuntia. Pitäisi varmaan soitella työvoimatoimistoonkin jospa sieltä saisi vinkkejä.
Toisaalta tosi haikeaa ajatella, että äidin oma rakas menisi päiväkotiin. Sitten taas, se tekisi hyvää meille kaikille. Ja tottakai tilanteeseen tottuisi ja mukautuisi. Mutta pöh, ajatuksena ihan kamala!

Minulla on pitkän aikaa ollut ihan tajuton väsymys. Ei ole väliä, paljonko yössä nukkuu kun väsyttää silti. Joka päivä on pakko nukkua päiväunet, tai silmät alkaa painua kiinni jo ennen kuutta.
Tänään jäi päiväunet väliin, ja sen kyllä tuntee luissa ja ytimissä saakka.

Nukkumattia huhuilemaan siis!

Emma





perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kirppisärsytys ja viikonlopun suunnitelmia

Kyllä tuo kirppistouhu on erittäin syvältä. Pöytävuokraus on ollut nyt Tiistaista lähtien, ja musta tuntuu ettei tavaraa ole mennyt kaupaksi kuin murto-osa.
Ihmettelen suuresti, sillä hinnat kun ovat niin alhaiset kuin vain voi olla.
No okei, voisin mä tietenkin lätkäistä jokaiseen vaatteeseen vaikka 
hinnaksi sen viisi senttiä, jospa ne sitten menisi. 
Kaikki Emilin pienet vaatteet ovat hyväkuntoisia ja tahrattomia.
Yhdessä yökkärissä oli joku läikkä mikä ei ole pesussa lähtenyt pois, siitä mainitsin hintalapussa.
 Muutoin vaatteet ovat olleet muutamia kertoja päällä- jos sitäkään.
On sieltä hävinnyt mun kenkiä ja hameita ja joitakin poikasen vaatteita.
Keinuhevonenkin mennyt kaupaksi.
Toivottavasti saisi edes pöytävuokran hinnan takaisin.
Pöytävuokra loppuu tulevana Sunnuntaina, mutta en tiedä pitäisikö jatkaa vielä viikolla vaiko ei. 
Sitten jos vaatteet sun muut eivät mene sinäkään aikana kaupaksi, 
jään miinukselle kun laskee pöytävuokran mukaan.
Oletettavaa on, ettei kirppiksellä ole käynyt pienien lasten äitejä, kun pöytä edelleen suhteellisen täynnä. Harmittaa kyllä!
Niin ja sekin vielä, että minkä ihmeen takia niitä vaatteita ei voi katsoa nätisti? Miksi koko pöytä pitää myllätä siihen kuntoon että näyttäisi kuin pommi olisi räjähtänyt vieressä??
Musta ei selkeesti ole tälläiseen kirppishommaan :D Ens kerralla taidan mennä ihan Helsingin jäähallille myymään.

Huomenna olisi kaverin syntymäpäivät, ja siellä olisi tarkoitus käydä näillä näkymin.
Emilille nousi TAAS tänään kuume, ja veikkaanpa että johtuu siitä MPR- rokotteesta. Ainakin neuvolatädin kommentti :"kuume sitten nousee 5-10 päivän sisällä, jos on noustakseen"- sopisi hyvin. Rokotuksistahan on nyt yhdeksän päivää.
Sunnuntaina sitten mennään katsomaan meidän koiraa, joka on nyt pari kuukautta asustanut miehen tädin luona. Miten mulla onkaan sitä niiiin iso ikävä!
Vaikka sydän huutaa koiraa takaisin, tiedän että tämä on kaikille osapuolille paras ratkaisu.
Kesäkuussa miehen täti lapsineen lähtee reissuun, joten sitten Aapo tulee meille joksikin aikaa. 



Ei kai se auta kun alkaa kokkailu hommiin, vielä kun osaisi päättää syötäisiinkö tänään kalaa vaiko kanaa.

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3

Emma

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kokonaiset yöunet


Miekkonen yllätti mut eilen totaalisesti antamalla korvatulpat käteen ja ohjaamalla mut vierashuoneeseen nukkumaan. Voitte kuvitella, miten hyvää tekikään nukkua kokonainen yö. Silmät kun ummistin niin avasin ne seuraavan kerran vastaa aamulla puoli kymmenen. Nam!



Me käytiin poikasen kanssa suihkussa, ja kohta suunnataan Emilin isotädin luokse.
Me viedään sinne meidän koira ja käydään syömässä. Toivottavasti Aapo sopeutuisi sinne, eikä tädin toisella tytöllä tulisi allergiaa. Näin koiruli voisi jäädä sitten sinne asustelemaan. :) 




Ostin eilen Lidlistä Linessa jugurttia! Voi nam, tykkään tosi paljon.
Vähän ehkä makeaa, mutta kyllä tätä syö kokonaisen kakskytäsentin edestä ;)

Nyt yökkäri vaihtoon ja miettimään poikasen päivän vaatetusta.

Mukavaa Lauantaipäivää kaikille!
Niin ja ISO KIITOS teille muutamalle jotka kommentoitte viime postausta, lämmitti mieltä!<3

Emma