Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. toukokuuta 2013

Höpinöitä

Viime viikonloppu vietettiin Joensuussa miehen äidin luona.
Perjantaina ajeltiin perille ilman ruuhkia alle viidessä tunnissa, kun taas Sunnuntaina matkaan meni kuusi tuntia. Perille kun päästiin, niin Emil alkuun mummiansa ujosteli, mutta eipä mennyt aikaakaan kun olivat jo ihan kavereita. Minä lähdin sitten näkemään kaveria ja rupattelemaan mukavia.
Lauantaina käytiin miehen isän, eli Emilin ukin luona syömässä ja oleilemassa. Juuri sinä päivänä Emil nukahti autoon ja jatkoi tyytyväisenä uniaan monta tuntia, joten ei jäänyt ukille ja poikaselle paljoa yhteistä aikaa.
Iltasella sitten mentiin miehen kaverin luokse katsomaan Suomen jääkiekkopeliä, ja minä jatkoin siitä sitten kaverini vanhempien luokse. Sieltä jatkettiin terassille ( ja ilmahan oli kaikkea muuta kuin keväinen ) ja juotiin muutamat alkoholipitoiset.

Äitienpäivää meillä ei tänä(kään) vuonna juhlistettu mitenkään. Ehkä ensi vuonna Emil on päiväkodissa niin saan sitten vaikka kortin. :)


söin vähän jätskiä <3

Asia josta alunperin tulin höpöttelemään, on rakkaan poikasen jääräpäisyys ja UHMA.
Siis uhma! Eikö sen pitäis tulla "voimakkaana" vasta lähempänä kahta vuotta??
HUOH! Joka päivä on yhtä taistelua esimerkiksi vaipan vaihdosta ja pukemisesta.
Ensiksi tulee kertomaan, että kakka on tullut. Sitten kun sitä vaippaa pitäisi lähteä vaihtamaan, heittäytyy jätkä selälleen ja aloittaa raivohuudot, jotka varmasti kuuluvat myös naapuriin saakka.
Ihan sama mikä asia on kyseessä, niin se on Emilin mielestä raivon arvoinen.
Jos äiti ei anna ruokaa tarpeeksi nopeasti, jos leipä sattuu tippumaan lattialle, jos jokin kippo ei mahdu toisen kipon sisälle.. Lista on oikeesti loputon! Mikä siinä on niin vaikeaa ensin kertoa mikä on hätänä? Vaan ei, kun ensimmäisenä aloitetaan se raivohuuto ja siinä sitten saa itse miettiä että mistä kiikastaa.
Nyt oonkin yrittänyt etten huomioi ollenkaan kun alkaa riskaamaan. Sitten vasta kun rauhoittuu ja lopettaa huutamisen. Plaah, ja tämäkin kun varmasti vielä pahenee. Jeps.

Mulla on itsellä liikkumiseen motivaatio ihan hukassa.
Tai no halua kyllä olisi, salikortti lompakossa, mutta silti on niin vaikeaa raahata hanuri liikkeelle.
Tai noh, sali on uusi joten olisi kiva ekoilla kerroilla saada seuraa sinne. Sisko käy samaisella salilla, mutta on iltaan asti aina töissä joten meillä menee aikataulut aina ihan ristiin ja rastiin :/

Reumaki on pahentunut. Tänään on ollut tällä viikolla ensimmäinen kerta, kun en ole päivääni alotitanut kasalla kipulääkkeitä. Olikohan Tiistai, kun meinasin jo lähteä päivystykseen kinuamaan kortisonipiikkiä.
Ei tainnut tuo Sunnuntainen autossa istuminen tehdä hyvää.. Tiesihän tuon jo etukäteen.

Telkkari kutsuu, aurinkoista loppuviikkoa kaikille! <3

Emma



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Stressi ohi!

Blogissa on ollut hiljaisuus, pahoittelut siitä. Joulusta tuli tänä vuonna jotenkin isompi stressi kuin mitä osasin odottaa. Lähinnä stressiä aiheutti Photoboxilta tilatut kuvat, joita odottelin hermoromahduksen partaalla postista saapuvaksi. Olin jo aivan varma, ettei kuvat ehdi tulemaan.
Kuvat siis olivat olennainen osa isoisovanhempien ja isovanhempien lahjoja.
Mutta, ne onneksi saapuivat ja hiki hatussa kiireellä paketoin kaikki sukulaisten lahjat jotka lähtivät äitini mukana Jyväskylään. Tuli kyllä kiire viedä ne äidille, mutta ehtivät kuitenkin ja sehän se pääasia. Lahjojen ulkomuoto ei niin hivellyt silmiäni, eikä todella ollut sitä mitä suunnitelmissa oli. Mutta, ajatus tärkein, ja varmasti tykkäävät saajat lahjoistaan.



Tällä viikolla joulustressin lisäksi ehdittiin kuitenkin käydä moikkaamassa Annmarieta ja Lilliä kahvittelun merkeissä. :)





Eilen sitten matkattiin poikasen kummisedän kyydillä Joensuuhun auto täynnä. Emil sai miekkosen isältä etukäteen joululahjaksi uuden istuimen, ja se vei yllättävän paljon tilaa. Lisäksi kummisedän siskon kaveri matkusti kyydissä, joten meidän pieni perhe ahtautui takapenkille koiraa myöten.
Matka meni hienosti kahdella pysähdyksellä ja parilla kiukulla, tällä kertaa kiukun aiheutti Emil, ei äiti ;)




Eilen kun oltiin perillä, käytiin miekkosen kanssa kaksin saunassa. Voi että miten se pieni hetkikin kaksin teki hyvää parisuhteelle. Viime aikoina parisuhde on jäänyt taka-alalle lähinnä väsymyksen takia. Mutta, nyt voi eilisen ja tän päivän perusteella sanoa että sillä saralla pyyhkii hyvin :)
No niin, eilen sitten saunan jälkeen miekkosen kavereita tuli käymään tässä anopin luona. Niinpä me sitten jätettiin poikanen mummin huomaan ja lähdettiin moikkaamaan muita tuttuja yhden Tommin luokse. Siinä vähän mietin, että mitä hittoa mä teen kuuden jätkän laumassa kuuntelemassa pieru- ja pelijuttuja. Onneksi sitten miekkosen kaverin entinen tyttöystävä soitti että tulisinko käymään ja jos lähdettäisiin käymään keskustassa.
Niinpä me tyttöset laitettiin pakkelit naamaan ja lähdettiin baanalle. :)
Oli ihan huippuilta! Törmäsin sattumalta myös mun lapsuudenystävään ja senkin kanssa ehdittiin tovi höpötellä, kunnes taas alkoi tanssijalkaa vipattaa. Nyt voin sanoa, että on niin rento olo, vaikkakin edelleen pieni päänsärky havaittavissa.

Huomenna sitten lähdetään miekkosen isovanhemmille Ilomantsiin aatoksi. Sinne tulee myös anopin veli ja sisko lapsineen. Mä niin toivon että saan kinkkua! Se on mun suurin huoli tällä hetkellä. Kuulemma kinkkua on, ja jos ei olisi, niin miekkosen isän luona sit käyn kinkkuvarkaissa. :)
Äitillekin jo soitin että mulle täytyy säästää kinkkua kun Torstaina Jyväskylään ajellaan.

Mutta nyt täytyy lähteä ylipuhumaan miekkosen veli auton rattiin ja McDonaldsiin, mun ois ihan pakko saada nugetteja!

Emma



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Reissussa!

Ensimmäistä kertaa kaukojunassa
Jyväskylän maisemissa vietettiin päivää vaille viikko.
Junamatka meni alkukohellusten jälkeen oikein hyvin. Hienosti jaksoi poikanen istua junassa, vaikkakin viimeinen puoli tuntia oli kitinäkonserttia.
Lemmikkivaunussa kun oltiin, niin tottakai täynnä koiria jotka sitten haukkuivat minkä kerkesivät.
Emil ei onneksi koiria pelkää, mutta päiväunista ei juurikaan mitään tullut.

kävely ois kivaa!

juuri heränneenäkin hymyilyttää

mummolassa


Isomummo Anjan sylissä

emil ja mun kummityttö

Enon sylissä


ensilumi

Viikko sisälsi PALJON sukulointia, linja-autossa matkustamista ja kiukkua.
Eikai nuo kiukkuilut Emilin kohdalla ihme ollu, kun joka päivä vähintään kahdessa paikkaa vietettiin tuntitolkulla aikaa. Rytmit kärsi, ja sen kyllä huomasi sit yöunissakin.

Poikanen veti iltaraivoja ekana iltana vanhempieni luona, ja äitini sitten kysyi että mitä iltavellissä oli.
Noh, riisiä ja vehnää.
Sanoi että kuulostaa siltä että mahaan sattuisi ja pikkuveli kuulemma raivohuutanut samanlailla vehnästä.
Joten, vehnävelli pois ja kas kumma, raivot loppui.
Suututtaa kyllä niin paljon, että monta viikkoa huudattanut poikasta riisivehnä- vellin takia, enkä edes tajunnu mitään :(  Eikä tuo vehnä käyny mielessäkään..


Mun mummo oli ostanut Emilille toppahaalarin! On kyllä kuin tehty Emilille.
Vähän on vielä iso ( kokoa 80cm), mutta ainakin alle mahtuu kovemmilla pakkasilla haalaria alle.


Poikaselle nousi kuume, joten lähdettiin sitten päivää aikaisemmin kotiin kun päästiin iskän kyydillä.
Voi sitä hihkumisen määrää kun pikku-ukko näki isänsä ja tajusi että ollaan kotona :)

Emil täytti tänään 7kk, ja sen kunniaksi käytiin laskemassa liukumäkeä ja keinumassa.
Emil on jo niiiiiiiiiiiin iso!
Kovasti hinkuaa ylöspäin, ja pitkiä aikoja seisookin itsekseen. Tosin, mua se vähän jännittää aina ja oon siinä ihan lähellä nappaamassa kiinni jos meinaa kaatua.
Konttaus onnistuu unissaan, mutta hereillä ollessa se käsien liikuttaminen unohtuu ja sitten ollaankin lattialla naamasillaan, huudon saattelemana.
"Äitiä" hoetaan aina välillä kovastikin. <3

Nälkähän tuo ois, jospa sitä sit ruuan laittoon :) 

perjantai 19. lokakuuta 2012

Ohjelmaa riittää!

Me lähdetään huomenna poikasen kanssa kaksin junalla Jyväskylään.
Miekkosella on töitä, joten hän jää kotimieheksi.
Vähän jännittää, että mitenhän tuo matka sujuukaan..
Olis meinaan vaunut, auton turvaistuin, koira, koiran kamat, mun vaatteet, poikasen vaatteet, lelut, bumbo..
Noinkohan on, että päästään edes junaan asti :D
Miekkonen onneksi vie meidät asemalle, ja saa myös luvan ehtiä tuomaan tavarat junan sisälle asti.
Iskä tulee sit Jyväskylän päässä vastaan.
Muutenkin vähän stressaa kun ostin tosiaan lipun tänään aamulla verkkokaupasta, ja koko lemmikkivaunu oli täynnä, yhtä paikkaa lukuunottamatta.
Eli mitä HITTOA mä teen, jos Emil vetäsee vaipan täyteen tavaraa? :D Vaunu oli viimeinen, joten lastenhoitohuone ei ihan lähellä ollut..Mitä mä sille koiralle siks aikaa teen?
Jos vaunu ois tyhjä, voisin laittaa koiran hihnan tuoliin kiinni ja käydä vaipan vaihto hommissa. Mutta koska se vaunu näytti tosiaankin olevan ihan täynnä, tuskin tulee kyseeseen.
Voi apua!
Eipä se auta kyllä kun selvitä, ja onneksi ei tarvitse kuin "vasta" viikon päästä tehdä sama rumba uusiksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
Arvontaan voi osallistua vielä reilun tunnin verran.
Suoritan arvonnan heti kun huomenna sellainen sopiva rako löytyy. :)

Emma