Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste/tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste/tunnustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. elokuuta 2013

Beautiful body - haaste

Mami go go - blogin Minttu heitti ilmoille haasteen,
 johon minäkin päätin ryhtyä parin päivän harkinnan jälkeen.
On ollut ihana nähdä, miten rohkeasti suomalaiset äidit esittelevät raskauksien jälkeisiä vartaloitaan.
Itse kuulen usein kommentteja " sinuna olisin ihan tyytyväinen " / "mistä sä muka mitään enää kiinteytät"..
Juu, aina kuvat tai ulkonäkö vaatekerrasto päällä ei kerro totuutta.
Rakas pieni poikamme, syntyi Maaliskuussa 2012. Raskauden aikana lihoin reilut 20kg (52kg -->73kg).
Kätilöopistolle jäi vain noin neljä kiloa. Loppuja olenkin sitten vasta tänä vuonna yrittänyt karistaa.
Vielä olisi entiseen seitsemän kiloa jäljellä, mutta olen tyytyväinen vaa'an näyttämään numeroon ja enää haluaisin vain kiinteytyä hiukan.
Vielä pari kuukautta sitten, en olisi uskonut kirjoittavani noita lauseita.
Kesän aikana, olenkin opetellut olemaan itselleni armollinen, ja löytämään joka päivä omasta ulkonäöstä hyviä puolia.

Pienet raskausarvet tuli synnytyksestä navan vasemmalle puolelle. Nekin yritän kantaa kannan ylpeydellä.
Kantoihan kehoni yhdeksän kuukauden ajan maailman arvokkainta aarretta. <3




Emma

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Haastetta pukkaa!

Haasteita tullut viime aikoina ihan hirveästi.
Tämän alla olevan haasteen sain seuraavilta :

Marilyn

ammibammi

Krista
Koska mua laiskottaa, niin vastaan tähän samaan syssyyn kaikkiin kysymyksiin. 
Muistaakseni oli vielä ainakin yksi joka tämän haasteen myös on antanut, mutta nyt en kuolemaksenikaan muista enää että kuka se oli.
Tämän samaisen haasteen olen saanut myös viime vuoden puolella, sinne pääset tästä.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



11 asiaa minusta:
    1. Mulla on melkein aina kylmät varpaat
    2. Mulla on siniset silmät, mutta vasemmassa silmässä on myös pieni oranssi läikkä 
    3. Rakastan nukkumista
    4. Kesä on mun lempparivuoden aika, enkä malta odottaa että se kohta saapuu!
    5. Tykkään laittaa ruokaa
    6. Minulla on huono näkö, ja käytän lähes aina piilolinssejä
    7. Tulevaisuudessa tahtoisin vielä ainakin yhden lapsen
    8. Tällä hetkellä mulla on pakonomainen tarve päästä eroon kaikesta turhasta
    9. Stressaan joskus liikaa asioista mille en mitään voi
    10. Tahtoisin ulkomaille. Vaikka sitten vaan Viroon :D
    11.Haluaisin oppia elämään päivä kerrallansa, niinkuin joskus osasin.

    Nämä 11 kysymystä sain Marilyniltä :


    1. Mikä on paras luonteenpiirteesi?
    No tuotaah, oiskohan se ihan vaikka tuo huumorintaju, toisten huomioonottaminen ja sinnikkyys.
    2. Mitä rakastat itsessäsi ulkoisesti?
    Tällä hetkellä voisin melkein väittää että en juurikaan mitään.. Ehkä silmät sitten? Tähän kysymykseen on varmaan helpompi vastata kun saa kroppaa enempi kuntoon :)

    3. Kuinka usein harrastat liikuntaa?
    Neljä kertaa viikossa suurinpiirtein. Joka päivä kävelylenkki/ hölkkä rattaiden kans.

    4. Valitsetko mieluumin kirjan vai lehden?
    Riippuu ihan olotilasta. Ennen olin kunnon lukutoukka ja aina oli kirja luettavana. Nykyään ei oikein "ehdi" tai jaksa keskittyä, joten tällä hetkellä vastaan että lehti.

    5. Missä ja miten isossa asunnossa asut (kerrostalo, rivitalo, omakotitalo..)?
    Kerrostalossa maantasalla. Löytyy 79 neliötä, kolme huonetta, kylppäri, vaatehuone ja iso kaksiosainen parveke.

    6. Elämäsi käännekohta?
    Oi miksi näin vaikea kysymys? :D käännekohta.. No ajatellaan tää postiivisesti ja vastataan että Emilin syntymä. Kaikki muuttui, kirjaimellisesti.

    7. Jos voisit muuttaa jotain menneessä, mitä muuttaisit?
    Nuoruuden toilailut

    8. Ihana muisto, joka ensimmäisenä tulee mieleen?
    Mä oon viime päivät miettiny paljon sitä kun tutustuttiin miekkosen kanssa. Ehkä ne muistot kun kaksin käytiin ajelemassa, kävelemässä ja katottiin leffoja pitkin yötä sen pienessä opiskelijaboksissa :)

    9. Mikä on mielestäsi paras tapa viettää vapaa ilta?
    Nykyään mä lasken vapaa-illan lapsivapaaksi. Sellaisen kuin saisi, niin silloin tahtoisin joko ihan vaan olla tai sitten miekkosen kanssa kaksin tehdä jotain. Toki kelpaisi muutama drinkkikin ystävien parissa.

    10. Mieluisin vuoden aika?
    Kevät ja kesä ehdottomasti. On niin ihanaa herätä, kun on valoisaa ja linnut laulaa. Kesäillat ja kesäyöt on myös ihan parasta.

    11. Onko sinulla mottoa tai muuta lentävää lausetta, jota käytät?
    Miekkosen kanssa meillä on muutamakin mutta niiden tarinaa ei nyt tähän jaksaisi millään selostaa. Mutta muuten ei kyllä taida olla mitään sellasta tiettyä? 

    Nämä 11 kysymystä tuli Annmarielta


    1. Minä vuonna synnyit?
    1987

    2. Syksy vai kevät?
    Kevät ehdottomasti


    3. Puretko kynsiäsi/kynsinauhoja
    Myönnetään että sillon tällön joo. Niin paha tapa josta pitäis päästä äkkiä eroon.

    4. Revitkö varpaankynsiä?
    Jos ymmärsin oikein niin en revi, leikkaan :D


    5. Oletko onnellinen elämääsi?
    Pääasiassa juu, parannettavaakin olisi.


    6. Onko sinulla ystävä johon voit 100% luottaa?
    No tuota.. Riippuu vähän että millaista luottamusta? Mutta joo, aika lähellä sitä.


    7. Onko sinulla salaisuus jota et ole kertonut kenellekkään?
    Ei kyllä aina joku jonkun asian tietää, eli en usko että on.

    8. Minne matkustaisit jos saisit ilmaisen matkan
    Jonnekin lämpimään!<3 Mulla ei sit niinkään olisi väliä.

    9. Seuraatko muotia?
    En oikein. Kyllä mä tiedostan kuitenkin että mikä mahtaa olla muotia, mutta en kulje muodin mukana tai mitenkään seuraa sitä.


    10. Oletko asunut ulkomailla?
    En ole, haaveissa ollut useasti. AuPairiksi piti lähteä, oli jo perhekin valmiina. Suunnitelmat meni mönkään sitten loppunen lopuksi :(

    11. Haluaisitko asua ulkomailla?
    Haluaisin. Ainakin hetken aikaa. 


    Nämä 11 kysymystä tuli Kristalta:

    1. Kauan olet blogannut?
    Aloitin Marraskuussa 2011, joten puolitoistavuotta suurinpiirtein.

    2. Minkä ikäisenä sait ensimmäisen lapsesi?
    24vuotiaana, samana vuonna täytin kuitenkin 25.

    3. Jos saisit muuttaa 3 asiaa elämässäsi, mitkä ne olisivat?
    Opiskelut olisi jollain mallilla, tai sitten että löytyisi kiva työpaikka. Niin ja reuman muuttaisin ehdottomasti olemattomaksi.

    4. Opiskelu vai työ? ja miksi?
    Työ. Mutta mun on nyt pakkokin miettiä opiskelua, ei olisi vaan mun juttu sitten alkuunkaan.

    5. Kuinka paljon päivässä vietät aikaa koneella?
    Mulla on läppäri melkeinpä aamusta iltaan asti päällä, samoin facebook. En kuitenkaan käväse kuin aina silloin tällöin katsomassa. Aamukahvien aikaan saatan istua tunninkin, ja iltasella sit taas parisen tuntia.

    6. Lempi tv-ohjelmasi?
    Voi apua. Me katotaan niin paljon sarjoja, että tähän on lähestulkoon vaikea vastata. Ensimmäisenä tuli mieleen Greyn anatomia, Lying game, the following, nashville, Salkkarit (:D), MasterChef..

    7. Kaksi tulevaisuuden haavetta?
    Avioliitto ja toinen lapsi/lapsia

    8. Mikä kamera sinulla on?
    Käytän puhelimen kameraa, mutta on mulla joku Samsungin perus digikamerakin olemassa.

    9. Haluatko naimisiin/oletko naimisissa?
    En ole mutta joskus tulevaisuudessa olisi ihana olla rouvashenkilö.

    10. Lempi artisti?
    Artisti? No Kaija Koo on ollu pikkulikasta asti ihan ykkönen, sit tietenkin suomalaiset Anna Puut ja Irinat.

    11. Hiustenvärisi?
    Vaaleanruskea

    Tällä kertaa en itse haasta ketään. :)

    keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

    Tunnustus

    Sain ihanaisen tunnustuksen ihanaiselta Jasminilta. <3

    Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset :

    1. Kiitä ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
    2. Valitse viisi ihanaa blogia ( joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
    3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnutstuksen, antavat sen eteenpäin

    Täältä lähtee tunnustukset näille blogeille :

    1. Hirstitalon suojissa

    Marika, poika, mies, hirsitalo ja siilet. Ihania sisustusideoita ja tuunauksia.

    2. Tulevan mamman päiväkirja

    Mallan blogissa seikkailee 04/12 syntynyt poika ja tuleva pikku kakkonen. Tykkään Mallan blogista, koska se on simppelisti aito.

    3. Tää on mun elämää

    Annmarie, 25 vuotias äippä ja 03/12 syntynyt tyttönen. Yksi parhaista ystävistäni ja lisäksi Emil ja Lilli syntyneet samana päivänä, noin kahdeksan tunnin ikäerolla.

    4. Odotusta ja odotuksen jälkeistä elämää

    04/12 syntyneen tyttösen äiti. Tämä blogi myöskin niin aito kuin olla voi olla iloineen ja suruineen.

    5. Rakkautta suurimmillaan
    Nooralla 04/12 syntynyt Niilo- poika. Rehellistä kirjoitusta lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä. Nooralla on ihana kirjoitustyyli ja blogissa on paljon kuvia.

    Tässäpä siis meikäläisen viisi blogia jotka saavat tunnustuksen. Nämä eivät ole missään järjestyksessä, ja mukaan olisi mahtunut helposti toiset viisi. :)

    Emma

    Ps. EENALLA on käynnissä arvonta, marsmars osallistumaan!

    maanantai 7. tammikuuta 2013

    Vuoden 2013 ensimmäinen postaus

    Minä ja Emil toivotetaan kaikille hyvää alkanutta vuotta 2013!
    Tässä on viimeinen viikko oltu vasta kotona reilun viikon reissun jälkeen, joten tekstitkin jääny kirjottelematta kun ollaan koko perhe nautittu vaan kotona olosta ja rennosti ottamisesta.
    Miekkonenkin oli lomalla vielä viime viikon, ja tänään meillä alkoikin normaali arki, kun miekkosen koulu ja työt alkoivat taas. 

    näissä tunnelmissa lähdettiin ajelemaan Joensuusta kohti Jyväskylää

    poikanen leikkii mun vanhempien luona samoille legoilla kuin millä itse pienenä leikin <3


    Vuosi vaihtui Vantaan puolella, Annmarien miehen vanhempien luona.
    Nelistään me siellä siis oltiin, kunhan lainailtiin taloa ;)
    Raketteja ei tainnut pelätä muuta kuin koirat, mutta pieni Lilli nukkui alkuyön huonosti kun pauke oli suurimmillaa  :/ 
    Sen suurempia uuden vuoden lupauksia en tehnyt, koska harvoin ne on oikeesti pitäneet kahta viikkoa kauempaa. Nyt kuitenkin päätin, että turha on valittaa maharöllykästä jos sille ei mitään tee. Eli valitus sikseen ja hommiin, tai sitten valitus saa jäädä kokonaan ja röllykkä hyväksyttävä!


    Emil nousee seisomaan jatkuvalla syötöllä, välillä jo ilman tukeakin. Lyhyitä aikoja seisoo myös ilman tukea, mutta askelia ei ota muuta kuin tuen kanssa, onneksi!
    Poikasella on myös ihan tajuton temperamentti! Miten ihmeessä uhmaiästä tullaan selviimään?? :D
    Selkeästi kun jotain päättää, niin se kans täytyy tapahtua. Ensin hyvässä hengessä, ja kun ei heti onnistu/ kielletään, niin alkaa jumalaton raivohuuto, hiuksista repiminen, selälleen heittäytyminen ja uusimpana pureminen. Miekkonen on vielä säästynyt puremisilta, mutta meikäläinen saanut niitä sitten senkin edestä kokea.  Very nice.
    Yöt sujuu paljon paremmin entiseen verrattuna.
    Muutama päivä mentiinkin niin, että nukuttiin yhdeksään, kymmeneen saakka. Nyt taas palattu samaan vanhaan ja herätys viimeistään kahdeksalta. Mulle ois kyllä kelvannut paremmin kuin hyvin nuo pidempään nukkumiset. :)

    Nooralle iso kiitos haasteesta! Olenkin jo tehnyt tuon reilu kuukausi takaperin, joten sen voitte lukea täällä.

    Nyt ruuan laittoon, alkaa isompi ja pienempi mies käydä kärsimättömäksi ;)

    Emma

    maanantai 12. marraskuuta 2012

    Haaste

    Miida antoi haasteen, tässä tämä :

    Tässä pienessä haasteessa on kyse löytää uusia blogeja ja autta niitä, joilla on vähemmän kuin 200 seuraajaa.
    Jokainen joka tämän haasteen saa / tekee, tulee laittaa 11 asiaa itsestään.
    Heidän on myös vastattava 11 kysymykseen, jotka haasteen haastaja on sinulle asettanut.
    Sinun on myös luotava 11 kysymystä seuraaville haastettaville.
    Ja lopuksi sitten, on valittava 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 seuraajaa ja haastaa heidät, ja mennä heidän blogeihinsa kertomaan tästä haasteesta omassa blogissaan.


    11 asiaa itsestäni:
    1. Rakastan kynttilöitä
    2. Haluaisin muuttaa kodistamme sisutuksellisesti lähes kaiken
    3. Lievästi ahistaa ensi viikolla täyttämäni lisävuosi (=synttärit)
    4. Menetän hermoni nopeasti, jos joku on mielestäni liian hidas toimiessaan
    5. Toisinaan sanon ennen kuin ajattelen
    6. Vihaan pöttiäisiä, kaikkia niitä!
    7. Haluaisin jotain "uutta" elämääni
    8. Aloitan aamuni sen vaipanvaihdon jälkeen kahvilla ja facebook peleillä
    9. Rakastan puhtaiden lakanoiden tuoksua
    10. Oma pieni perhe on mulle tärkeintä ja rakkainta

    Haastajan kysymykset:

    1. Pidätkö asuinkunnastasi/kaupungistasi?

    Pidän suurimmaksi osaksi. Kotoisin olen Jyväskylästä, ja sitä kaupunkia en kyllä kaipaa. Siellä on kiva käydä, mutta kivempi lähteä. Joten Helsinki on koti. <3
    Tulevaisuudessa haluaisin kuitenkin ehkä muuttaa jonnekin Vantaan tai Espoon perukoille, tai ehkäpä miekkosen kotipaikkakunnalle.

    2. Oletko jouluihminen?
    KYLLÄ! Rakastan joulua! Ihmiset on aina niin lämpimiä ( lukuunottamatta hermoheikkoja kaupoissa), kaikilla (=suurimmalla osalla) on hyvä mieli. Lahjojen paketointi ja joulukorttien väkertäminen on mitä parhainta terapiaa villasukat jalassa.

    3. Ärsyttävin luonteenpiirteesi?
    Äkkipikaisuus varmaankin. Se että väsyneenä oon kireä kun viulunkieli.
    Kaiken pitää tapahtua just sillä sekunnilla. Ja mieluiten silloin kun en ole sitä asiaa ehtinyt edes ääneen sanoa. Eli toisinaan miekkosen täytyy osata myös lukea mun ajatuksia selviytyäkseen arjesta mun kanssa :D

    4. Lempivuodenaikasi?
    Kevät ja kesä.
    Ihana kun linnut palaa talvireissuiltansa ja lauleskelee iloisina puiden oksilla, joihin on juuri kasvanut pieniä lehtien alkuja (mitkä niiden nimet nyt onkaan). Kesällä on ihana kun paistaa aurinko, ja voi vaan heittää jonkun koltun päälle ja sandaalit jalkaan, hiukset nutturalle ja aurinkolasit naamalle.

    5. Montako lasta haluaisit?
    Kaksi tai kolme. Mutta jos niin käy, että Emil jäisi ainoaksi, ei se haittaisi.
    Jotenkin vaan aina oon toivonut kahta tai kolmea lasta. Itse en olisi halunnut elää ainoana lapsena.

    6. Mitä pelkäät?
    Menettämistä, pimeää, pöttiäisiä, korkeita paikkoja.

    7. Ketä ihailet?
    Isovanhempia.
    Niin paljon ne on kestäny ja silti niillä riittä rakkautta kaikille, niillekin jotka ei sitä "ansaitsisi".

    8. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle? 
    Emilin :D
    No jos sitä ei lasketa niin veneen ( ja tietenki ne airot), vettä ja puhelimen

    9. Kahvi vai tee?
    Kahvi maidolla.

    10. Mitä asiaa et voi sietää?
    Valehtelua, lupausten pettämistä, tosikkoja, hitaita ihmisiä.

    11. Oletko aamu- vai iltaihminen?
    Vähän riippuu. Ennen poikasta olin ehdottomasti iltaihminen. Nykyään on vähän pakkokin olla aamuihminen kun tuo ihmiskello soi yleensä viimeistään seitsemältä.
    Ennen sitä tuli nukuttua vapaapäivinä sinne yhteentoista saakka.

    Haastetun kysymykset seuraaville:
    1. Mitä arvostat itsessäsi?
    2. Millä sävyillä kotisi on sisustettu?
    3. Mukavin ruoka kokata?
    4. Lehti vai kirja?
    5. Paras kauneusvinkkisi?
    6. Asia josta olet tällä hetkellä eniten onnellinen (mahdollisia lapsia lukuunottamatta)?
    7. Ahdas vai korkea paikka?
    8.Lempikukkasi?
    9. Minkä ikäisenä muutit pois vanhemman/vanhempien luota?
    10. Tulevaisuuden suunnitelmasi?

    Haastan seuraavat:

    Nina
    Tiande
    -jenny
    Laura
    Noora
    AmmiBammi
    nitta
    Hillosipuli
    mami12





    lauantai 8. syyskuuta 2012

    Blogiäidit ruokkii

    Sain tälläisen haasteen Neelan äidiltä Tiinalta, sekä Matildan äidiltä Meeriltä.


    Punaisen ristin perinteinen Operaatio Nälkäpäivä järjestetään jälleen 13.-15.9.2012. Nälkäpäivä on SPR:n suurin vuosittainen keräys, jonka avulla kerätään varoja Punaisen ristin katastrofirahastoon. Varoilla autetaan sekä Suomessa että ulkomailla niitä, joilla on suurin hätä. Varoista vähintään 85 % käytetään suoraan avustuskohteen hyväksi. Lisää voit lukea Nälkäpäivän verkkosivuilta.

    Sinut on haastettu mukaan kantamaan kortesi kekoon! Auttaminen on mahdollista ilman, että sinun tarvitsee edes nostaa takapuoltasi tietokonetuolilta.

    Voit osallistua Blogiäidit ruokkii -haasteeseen sinulle sopivalla tavalla. Osallistuminen on luonnollisesti täysin vapaaehtoista.

    1. Lahjoita
    Tee omavalintainen lahjoituksesi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen tästä .Virtuaalinen keräyslipas on SPR:n palvelu, jonka kautta lahjoitukset menevät turvallisesti suoraan SPR:n tilille. Tavoitteenamme on kerätä yhteensä 500€ lahjoitus Nälkäpäiväkeräykseen.

    2. Haasta
    Kerro Blogiäidit ruokkii -haasteesta blogissasi ja haasta mukaan 3-5 äitibloggaajaa. Linkitä haasteeseen nämä ohjeet ja www-osoite virtuaalisen keräyslippaan sivuille. Jos blogillasi on Facebook-sivut, voit kertoa haasteesta myös siellä.


    Haastee lähtee seuraaville:

    Hillosipuli
    Nina
    Noora
    AmmiBammi

    sunnuntai 5. elokuuta 2012

    Kiitos Meeri <3

    Tunnustuksen säännöt ovat:

    1. Kiitä bloggaajaa linkin kera keneltä tämän sait.
    2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
    3. Kopioi post it lappu ja liitä se blogiisi.
    4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin :)






    Täältä lähtee post it - lappu seuraaville blogeille :

    karostardust
    Hetkiä
    It's all about Ava
    Tulevan mamman päiväkirja
    Rakkautta suurimmillaan


    tiistai 22. toukokuuta 2012

    Haaste

    Ai että mä tykkään tälläsistä "kyselyjutuista".. Kiitos Malla !

    Tarkoituksena on vastata esitettyihin kysymyksiin ja keksiä 11 vähintään yhtä kiperää kysymystä seuraaville haastetuille ja heittää haaste eteenpäin.

    1. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit syödä vain yhtä ruoka-ainetta loppuelämäsi, mikä se olisi?
    hmm.. Mä oon suhteellisen kaikkiruokainen. Mut sanotaan vaik et herneet. Tai jauhelihakeitto.

    2. Mikä on toinen nimesi?
    Maria

    3. Oletko kissa- vai koiraihmisiä? Molempia. Meillä kotona pyörii (ja seuraa joka paikkaan) kääpiövillakoira Aapo, jolla tulee Heinäkuussa mittariin kuus vuotta.
    Mulla oli myös maatiaiskissa Kaustinen. Maailman kilten ja ihanin kissapersoona.<3  kuoli yllättäen vajaa kaksi vuotta sitten.

    4. Oletko käynyt Tuurissa? 
    En oo. Mut miehelle alotin vihjailee jo talvella, että kesällä lähdetään meidän pienen perheen kanssa Tuuriin.. Ei kuulemma lähetä :D

    5. Huonoin tv-ohjelma? 
    Miks mulla ei nyt tuu yhtään sellasta rasittavaa ohjelmaa mieleen. Eiku joo! Ex-sinkut. Tarviiko enempää perustella.

    6. Elämäsi rohkein teko? 
    Rohkein.. Aika vaikee. Synnytys ehkä. Koska mä pelkäsin sitä ihan hirveesti.

    7. Bikinit vai uikkarit? 
    Nyt täytyy miettiä siltä kannalta et mitä ite vetelis päällensä.. Ja tällä hetkellä se on kyllä uikkari. Jos nyt sekään ihan tänä kesänä :D eli mieluiten bikinit, mut just nyt kysyttynä pakko sanoa uikkarit.

    8. Toivoitko enemmän tyttöä vai poikaa? 
    Alkuun luulin että olis tulossa tyttö, joten sit haaveilin paljon prinsessamekoista sun muista. Mut ennen rakenneultraa oltiin varmoja että se on poika, ja sitten sitä toivoikin poikaa.

    9. Ihaninta vauva-arjessa on? 
    Koko paketti. <3 okei, ei ne kitinät aina mieltä lämmitä.. Mutta sen jälkeen leveä hymy ja "juttelut" ja nauruhörinät, aivan parasta <3

    10. Mitä pelkäät? 
    Menettämistä, sitä että kaikki ihana vietäisiin pois. Sit korkeenpaikankammo on mulla jotain ihan hirveetä. Ei tartte kovin korkeelle mennä kun mä itken äitiä..

    11. 10 vuoden päästä haluan?
    Olla kahden terveen lapsen äiti ja ehkä sit myös vaimo. Tärkeintä olis ne ihmiset mun ympärillä, ei materia tai muu sellainen.


    Kysymykset muille :

    1. Mtä on onni?
    2. Mikä on paras lempivuodenajassasi?
    3. Oletko kummi?
    4. Mikä tekee arjesta juhlaa?
    5. Inhokkiväri?
    6. Mitä kadut / olisit jättänyt tekemättä?
    7. Ensimmäinen lemmikkisi?
    8. Oletko enemmän isin- vai äitintyttö ( poika) ?
    9. Lempimausteesi?
    10. Onko sisaruksia?
    11. Oletko Facebook addikti?

    Ja tämä lähtee kaikille niille jotka lukevat blogiani aktiivisesti :)

    maanantai 21. toukokuuta 2012

    Versatile blogger

    Iso kiitos Hillosipulille :)

    The Rules

    1. Nominate 15 fellow bloggers.
    2. Inform the bloggers of their nominations.

    3. Share 7 random facts about yourself.

    4. Thank the blogger who nominated you.

    5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.


    1. Mun mielestä kaikki kukat on aivan ihania. Tai no viherkasvit. Jostain syystä meillä ei niitä silti ole kuin kaksi, ja niitäkään en muista koskaan kastella. Ulkokukista pidän aina hyvää huolta ja ne mä muistan myös kastella. 

    2.  Oon ihan koukussa Facebookin peleihin. Lähinnä siis nuo Saga pelit.

    3. Mun silmät on ihan tummansiniset, mutta vasemmassa silmässä on ihan pieni oranssi läikkä.

    4. Oon ennen ollu paljon sosiaalisempi kuin mitä tänä päivänä, Tarkotan tällä nyt ihan kaverisuhteita, mutta myös tuntemattomien ihmisten kanssa höpöttelyä.



    5. Haluaisin ihan hirveesti mökille, niin että vois ottaa vaan ihan rennosti ja olla vaikka kattomatts peiliin kertaakaan jos siltä tuntuu.

    6. En vieläkään tiedä mikä haluan olla isona. Paitsi äiti.

    7. Yks mun parhaista kavereista on ihminen, ketä en oo koskaan livenä tavannu.

    Eteenpäin tämä lähtee seuraaville : PInni, Henni, Jasmin, Coraline ja Hetkiä.