Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Synttäreiden valmistelua

Huhheijjakkaa!
Päivä takana siivoilua, leipomista ja Emilin huoneen järjestelyä.
Saatiin Annmarien miehen vanhemmilta levitettävä sohva poikasen huoneeseen sängyn tilalle.
Nyt on enempi tilaa leikkiä ja silti mahtuu yövieraitakin. Annmarien perheen lisäksi Emilin kummisetä kävi tyttöystäväkandidaatin kylässä. Mieskin tokaisi vieraiden lähdettyä että "olipa kiva kun oli paljon ihmisiä kylässä". Ja niin oli kyllä mustakin! Kesällä aivan varmana lähdetään porukalla vaikkapa Tallinaan. Tai niin me naikkoset päätettiin, miehiltä ei niinkään tarvitse moisia kysellä. ;)

Tänään siis täytin kakun, tein pikkupitsoja ja kahtia erilaisa muffinsseja.
Suklaiset on tehty luottoreseptillä, mutta tällä kertaa laitoin taloussuklaan tilalle pätkistä.
Nää vaalemmat on sitten ihan perusmuffinssitaikinasta tehtyjä, mutta laitoin joukkoon vähän sitruunaa ja sisälle vaahtokarkkeja. Ainakin taikina maistui hyvälle.
Aamusta sitten vielä vaahtokarkkimuffinsseille kuorrutus, kakulle voikreemi, sokerimassa ja koristeet.
Ehkä tästä selvitään ja tulee kivat juhlat.


Nyt äkkiä suihkuun ja nukkumaan, aamulla täytyy herätä aikaisin väsäilemään ja tehdä vielä pikaimurointi.

Öitä ja peukut pystyyn että sokerimassa menee tasaisesti.

Emma

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kuulumisia

Käytiin tossa yks päivä ihanaisten Annmarien ja Lillin kanssa syömässä Memphisissä.
Piti tosiaan olla aika reumalääkärille, ja Amin piti olla sen aikaa Emilin kanssa että allekirjoitan muutaman paperin.. No, tää tutkimuslääkäri sit ei vaan maininnu että multa olis tällä kertaa otettu verikokeet ja röntgenit. AIkaa olisi menny 2-3h.. Joten, skipattiin ja siirrettiin Maanantaille.

Ihana Lilli. <3

isännällä tuima ilme

aamulla löytyy tällänen hymymies pinniksestä

Emil on välillä varsinainen kauhukakara! "Innolla" odottelen uhmaikää. Meinaan nyt menee jo koko jätkä jäykäks, selkä kaarelle jos ei saa tahtoonsa läpi. Kovasti yrittää myös ruuan kanssa nirsoilla.
Eilen ei suostunu syömään juurikaan mitää. Lounaalla veti kyllä pastaa ja kanaa, päälle hedelmäsoseen.
Päivällisellä ei sit kelvannu lihaperunasose, eikä illalla puuro.
Mentiin sit maitolinjalla loppuilta. En haluais opettaa siihen, että jos joku vaihtoehto ei miellytä, niin sit saa jotain "muuta ja parempaa". Välillä kyllä sorrun siihen (etenkin iltaisin), koska en halua yöllä herätä miljoonaa kertaa antamaan maitoa sen takia, ettei kaurapuuro kelvannut illalla.

Yöt meillä on ihan hirveitä. Täytyy taas nostaa hattua niille koliikkivauvojen vanhemmille, jotka valvovat monta kuukautta itkun saattelemana. Meidän valvomiset on pieniä siihen verrattuna, mutta tottakai tuntuu itsestä suurilta. Oon vaan niin kyllästyny! Ei poikasella välttämättä nälkä ole, kunhan haluaa möyriä ja kiljua keskellä yötä.
Tän viikonloppua miekkonen on ollut Ruotsissa, joten kuvittelin että jos otan poikasen viereen, niin se nukkuu paremmin. Joo, ehkä se nukkuki. Mun unista ei tietookaan kun piti vahtia et millon tippuu sängystä. Niin kovasti tuo unissaan liikkuu.
Ehkä tää tästä joskus helpottaa.. Unikoulua ei viittis oikein vielä aloittaa, kun on ite niin väsyny niin turhautuis vaan samantien..

ekaa kertaa kaupan kärryissä istumassa
Tein yks ilta aivan IHANIA katkarapunyyttejä!
Eli jos vähäänkään katkaravuista tykkäät, niin suosittelen kokeilemaan.

Katkarapunyytit

1pkt lehtitaikinalevyjä
1 pss katkarapuja
1 pkt katkaraputuorejuustoa
juustoraastetta
mustapippuria
voiteluun kananmunaa

Ekana sekoitin katkaravut ja tuorejuuston keskenään.
Sitten leikkasin lehtitaikinalevyt neliön muotoisiksi, ja keskelle laitoin katkaraputuorejuustoa.
Päälle vähän juustoraastetta ja ripaus mustapippuria. Kulmat painoin keskelle kiinni.
Lopuksi voitelin kananmunalla, ja heitin uuniin 225 asteeseen noin 10 minuutiksi.




Eilen Emil maalaili sormiväreille isänpäiväksi papoille ja isopapoille taulut :)
Voi sitä sotkun määrää, syöttötuolin tarjotinkin on entinen kun kuvittelin et hyvin se siitä irtoaa.
Eipä irronnu. Olis ensin varmaan pitäny pestä syöttötuoli Emilin sijasta.

Aamupuurohommiin, jos vaikka poikasellekin kelpais..
Ja ennen sitä, muistuttelen että Jasminan blogissa  on meneillään arvonta. Hophop sinne siis!

Emma

maanantai 15. lokakuuta 2012

Viimeiset neljä päivää

Mitäpäs meille?
Noh, viime viikon Torstaina saatiin Ami ja Lilli meille kylään.
Lilli vetäs aamupuuron meillä ja Emil siinä vaiheessa veteli jo lounasta.
Kun muksuilla oli masut täynnä, lähdettiin hulluille päiville.
Eipä siellä oikein jaksanu mitään katella, kun ihmisiä oli taas tupa täynnä.
Saldona oli poikaselle body, yökkäri ja muumi- pöytätabletti.
Ja koska Fazerin suklaapatukat oli 5kpl/2e, niin ne lähti matkaan myöskin.
Hulluttelujen jälkeen tultiin meille syömään. Tein kanapastasalaattia ja Ami teki meille mustikkapiirakkaa.
Joka ei tosin ihan onnistunu, johtuko sit uunista (joka vetelee viimesiään) vai mistä lie. :D



Perjantaina sit lähdettiin aamusta poikasen kanssa Amille- vuoroin vieraissa siis!
Sinne tuli kolmaskin mamma muksunsa kanssa, ja sillä muksulla se vasta meno päällä olikin!
Ami oli tehny meille aivan ihanaa piirakkaa. Pohja oli munaton ja maidoton, enkä ymmärrä miten se olikin niin hyvää. Piti ihan kaks palaa syödä vanilijakastikkeen kans.. Ja sit voikin taas ihmetellä kun ei kilot karise.






Lauantaina ei vissiinä tehty mitään sen kummallista.
Oli kyllä niiiiiiiiiiiiiin ihanaa olla ihan vaan perheen kesken viikonloppu, kun tosiaan viimeisen reilun kuukauden aikana meillä on ollu vieraita jokaikisenä viikonloppuna.
Sai pistää menemään tukka pysyssä ja collarit jalassa. 
Eilen ei menty vauvauintiin kun ollaan poikasen kans molemmat flunssassa.
Miekkonen yskii kans, mut toistaseks säästyny lämmön nousulta, kurkkukivulta ja hirveältä päänsäryltä.


Poikanen tosiaan ryömii ihan hirveetä vauhtia.
Tuntuu, että päivä päivältä vauhti vaan kiihtyy.
Ainakin tuota "eitä" on saanu hokea ihan urakalla.
Millon syödään mattoa, milloin roikutaan johdoissa.. Pleikkari ja kirjat kirjahyllystä on saanu myöskin kyytiä.
Tänään tai huomenna pitäis hakea ikeasta pistorasioihin suojuksia, ja johdoillekin vissiin pitäis jotain kehittää..

Pinnasängyn pohja laskettiin toissa päivänä alas, kun poikanen alkoi ihan kiitettävästi roikkua niissä pinnoissa.
Yöt on ollu tosi paljon parempia (kop,kop). Yhdellä herätyksellä mennään, ja silloinkaan ei yleensä halua syödä. Eikä taida poikanen edes hereillä olla, vaan tottumuksesta alkaa möykkäämään samaan kellon aikaan lähes joka yö.

Eilen Emil yritti nousta bumbo-tuolia vasten polvilleen, mutta laitoin stopin sille touhulle. Vielä ei tartte alkaa nousee, meinaan tästä ryömimisestäkin on jo hiki päässä.
Koiran vesi-ja ruokakuppikin sai kyytiä tänään aamusta. Mitähän niille keksis?
Se kun tuntuu olevan kivaa käydä niitä kaatelemassa ja sörkkimässä.

syöminen on siistiä puuhaa...

Eilen illalla iski ihan tajuton makeanhimo, ja koska kauppahan on tosi kaukana ( maks 100m), niin päätin äkkiä kokeilla mikrossa tehtävää suklaakakkua.
Voi NAM!
Puolet vetäisin tollasesta yhdestä kiposta, ja lisääkin olis kyl menny, mutta onneks järki sanoi että lopeta ajoissaa. :D

Mikrosuklaakakku

2dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
3rkl kaakaojauhetta
1tl leivinhauhetta
2dl juoksevaa/ sulatettua margariinia
3 munaa
kuva ei anna oikeutta maulle :D

Kuivat aineet sekaisin, sen jälkeen joukkoon margariini ja munat.
Sekoituksen jälkeen kippoihin ja mikroon noin viideksi minuutiksi, täydellä teholla

Mä laitoin tonne vielä vähän mariannerakeita joukkoon, mut ne ois ehkä kannattanu sulattaa ensin niin olisi voinut olla parempaa.


Muistakaa arvonta!


Emma