Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kuulumisia!


Heipsankekkaa!

Sama virsi taas: "mun on pitäny tulla kirjottaa monesti.." jnejne.
Joku ihana anonyymi huuteliki meidän kuulumisia joku aika sitten.
Päivät ne vaan kuluu hujauksessa, ja tuntuu ettei töissä käynnin ja kotitöiden ohella jää yhtään ylimääräistä aikaa kun huushollissa vipeltää myös reipas puolitoista vuotias.

Emilin päiväkodin aloitus takkusi urakalla ja kerkesinkin jo miettiä, että oliko töiden ja päiväkodin aloittaminen sittenkään kovin fiksua.
Ensimmäisen kuukauden Emil tosiaan kirjaimellisesti roikkui lahkeessani aina aamuisin päiväkodin eteisessä.
Kun päiväkotia oli takana yksi kuukausi ja yksi päivä, jäi poikanen ensimmäistä kertaa hymyissä suin vilkuttamaan äidille. :')
Viime viikolla yhtenä aamuna taisi tulla "äiti, eeeeeei!", mutta tällä viikolla on joka aamu jäänyt tyytyväisenä hoitotätien huomaan.
Kuulemma nukkuu päiväunet hienosti, leikkii muiden kanssa, ja jopa syö aamupalapuuronkin! Kukapa olisi uskonut? -Ei äiti ainakaan!

Ensimmäinen vanhempainiltakin oli pari viikkoa sitten.
En mitenkään päin voinut uskoa, että MINÄ olin paikalla VANHEMPANA, enkä henkilökuntana.
Noh, näihin vissiin täytyy totutella.

Tässä taannoin, siskoltani oli unohtunut hiustenleikkuun yhteydessä suihkepullo pöydälle.. Lopun arvaattekin alla olevista kuvista :D
Emil hoksasi, kuinka sitä vettä sieltä tuleekaan.. Lopputuloksena oli iloinen, mutta erittäin märkä poika.



Elokuun lopulla, meikäläisen sormeen ilmestyi tuollainen rinkula ;)
Yhteinen päätös oli, joten mitään romanttisia kosintoja ei meillä harrastettu.


Töissä on mukavaa, ja oon viihtyny ihan älyttömän hyvin!
Voin sanoa käsi sydämellä (poikasta yli kaiken rakastaen), että työnteko on lastenleikkiä verrattuna kotiäitiyteen. Vaikka kotitäitiys olikin ihanaa, oli se myös todella raskasta.
Töissä mieli lepää, ja kotonakin on kivempi olla kun ei ole tuijottanut samoja seiniä aamusta iltaan.



Ulkoilut on jääneet harmittavan vähälle viime aikoina.
Työpäivän jälkeen on niin poikki, että ennemmin sitä kokoaa poikasen kanssa palapeliä,rakentaa tornia tai potkii palloa, kun että alkaisi siihen pukemisrumbaan jota tämä vuodenaika valitettavasti vaatii.
Nykyään Emil vihaa pukemista. 
Voi että miten tänäänkin sain taistella, että päästiin ulos ja kauppaan.
Hanskat revitään sitä mukaa pois kun ne käteen saakka saa. Puvun vetskari avataan, pipo lentää, kengät on hanurista jne.. Ou mai, mitä talvi vielä tuokaan tullessaan.




Töissä on aina perjantaisin perjantaipulla. Se voi olla perinteinen voisilmäpulla, tai sitten leivos.. Tai esimerkiksi tuollainen ihana mustikkamuffinsi. Ei paljoa auta Perjantain työpäivät meikäläisen kilojen hallinnassa pitämiseen. 




Emilillä on uhma vain lisääntynyt. Joka ikiseen asiaan mitä äiti tai isi sanoo, täytyy vastata "ei"..
Jokaikistä kiellettyä asiaa täytyy tehdä uudestaan, ja uudestaan.
Ei auta jäähyt, kiellot.. Ehkä uhkaus, kiristys ja lahjonta tehoaa sitten vähän vanhempana? :D
No ei.. Kovasti yritän (ja yritetään) pitää kuria yllä ilman periksi antamista.
Se on yllättävän vaikeaa! Ennen äitiyttä työskentelin paljon lasten parissa, ja kummasti sitä aina ajatteli että "sit ku mulla on oma lapsi, ni mä en varmana..." Ja kas kummaa kuinka helppo sitä olisikaan periksi antaa. Myönnetään, periksi on tullut annettua, ja senkös poikanen tietenkin muistaa.
Sehän on mielestäni suuri virhe antaa jossain joskus periksi.
Ei muuta kun pitkää pinnaa ja toivoa siitä, että tuo lapsi joskus kuuliaisena tottelee.
Toisinaan, kun kiellän ja Emil totteleekin ekasta, meinaan kirjaimellisesti pyörtyä. Hyvä ettei silmät pompsahda päästä ulos kaikesta yllättymisestä. Hah. :)

No mutta, sekava postaus, mutta tulipahan vähän kirjoiteltua kuulumisia :)

Emma

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Me täällä hei!

Ja taas kerran pieni  bloggaustauko.
Joka päivä sitä miettii, että tänään mä kyllä kirjotan ja kerron sitä ja tätä.. Mutta kuinkas käykään.
Jotenkin nyt kun on ollut aurinkoista, niin tulee touhuttua enemmän. Se taas tarkoittaa iltalaiskuutta, netflixiä ja facebookkailua.. Mutta nyt on ryhdistäydyttävä tämän bloggausasian suhteen! :) 


toukokuun voittokenkä valintani
 Emil nukkuu nykään yöt kokonaan. Yläkerran herätyskello soi entisen kuuden sijaan 6.40, joten yleensä silloin alkaa meidät päivät. Tänään herättiin kyllä lähempänä puolta yhdeksää, luksusta! Päivisin ollaan paljon ulkona, etenkin jos ( ja kun ) on hyvä ilma.

Meidän arkipäivä on tällä hetkellä tämä :

Herätys 6.40- 8.30
Aamupala 8.00-9.00
Lounas 10.30-11
Päiväunet 12(.30)- 14.30/15
Välipala 15.00
Päivällinen 17.00
Iltapala 19.30
Yöunille 20/20.30

Aamupalan jälkeen mennään aina pihalle. Jos on kaupassa käytiä sun muita asioita hoidettavana, niin ne hoidetaan yleensä myöskin aina aamupalan jälkeen. Lounaan jälkeen Emil menee päiväunille, yleensä nukkuu vähintään 2,5h. Unien jälkeen leikitään sisällä, ja sit mennään taas ulos touhuilemaan. Sieltä syömään ja yleensä taas pihalle hetkeksi ennen iltapalaa.
Iltapalan jälkeen Emil käy joka ilta kylvyssä, ja sitten koittaakin yöunet.
Vähän tuppaa itsellä olemaan toisinaan aika tylsääkin kun joka päivä samanlaista, ja usein vielä yksin kun kaverit ja sisko ovat töissä. Onneks joskus tulee päiviä jolloin on muutakin seuraa kuin tuo yksi vuotias, ja illalla tuo mies.

Eilen näin pitkästä aikaa rakasta ystävää. <3
Ei kyllä olisi uskonut, että viime näkemästä on aikaa reilusti yli vuosi ( kaupassa törmäämisiä ei lasketa ).
Oli niin ihanat pari tuntia Aurinkolahden rannalla.

Ajattelin siinä rannalla ollessa, että Emil varmaan haluaisi kastella varpaita.. Juu, ei riittänyt meidän vesipedolla pelkkä varpaiden kastelu. Siellä se konttasi menemään kylmässä merivedessä.
Shortsit kerkesin pelastamaan jaloista, mutta paita ehti kastua litimäräksi.
Hyvä vain, että vesi on mukava elementti, mutta kai nyt veden lämpötilankin pitäisi vaikuttaa vaikka pienestä ihmisestä onkin kyse :D








Huomenna äiti on tulossa kyläilemään koulutehtäviensä kanssa, joten joudun apunaiseksi. Iltapäivästä pitäisi nähä yhtä kaveria, ja illasta toista. Perjantaina sitten onkin reumalääkäri, jonka olen jo muutaman kerran joutunut siiirtämään hoitajapulan takia. Nyt onneksi Emilin kummisetä pääsee hoitamaan poikasta, niin minä pääsen kyselemään lääkäriltä tulevaisuudestani. Lähinnä haluan mielipiteitä alasta jossa "kannattaisi" työskennellä. Lääkityskin pitäisi selän suhteen hoitaa kuntoon. Tänään taas selkä "jumittui", eikä onnistunut edes kävely.. Sitä ne juoksulenkit teettää.

Juoksulenkistä tulikin mieleen, että painoni ei ole noussut eikä laskenut. Tyytymätön olen SUURESTI vatsan seutuuni. Seisoessa ei valittamista, mutta kun istuu niin nahkakasa läsähtää reisille. No ei nyt oikeesti, mutta noin niinkuin liioiteltuna.
Tänään laitoin itselleni tavoitteeksi, että puolen vuoden sisään, tuossa röllykässä saa luvan näkyä jotain muutosta. Löysä ei enää kelpaa, timmiä tilalle.

Nyt nukkumaan!

Emma

tiistai 7. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Mulla oli pahemman kerran motivaatio blogin suhteen täysin hukassa.
Aina kun avasin sivun, sain ehkä yhden lauseen aikaiseksi ja äkkiä kiinni. En myöskään ole muiden blogeja lueskellut kuin vasta tänään. Jee, ehkä mun bloggausinto tuli takaisin :)

Mitäs meille?
Emilin yksi vuotias kuvaukset oli viime viikolla. Koevedoksetkin saatiin kahden päivän päästä kuvauksista.
Tasan kerran katsoin kuvia ja siitä lähtien ne ovat olleet tuolla kirjekuoressa. Oon niin pettynyt niihin :/
Neljä kuvaa kuuluu hintaan, joten ne neljä täytyy valita. Löysin ehkä kaksi silmää miellyttävää kuvaa monen joukosta.. Lisäksi sukulaiset haluavat myöski osansa noista kuvista, joten pähkäiltävää riittää minkä sitä kelpuuttaa.

Sitten näin kevään ja auringon myötä, mulle on iskenyt ihan älytön kokkailu- ja leipomisvimma.
Viime aikoina oonkin ahkerasti kokeillut erilaisia leipä - ja sämpyläohjeita, tehnyt salaatteja, maustanut ruokaa erilailla... Ah, kesä tulee ( ja mun intous vaan keittiössä kasvaa ) !


Emil rakastaa ulkoilua! Rattaissa ei enää millään malttaisi istua, vaan täytyisi saada itse kävellä.
Usein saakin itse kävellä kauppaankin, kunhan sitten tienylitykset ja autotien läheisyydet istuu rattaissa.
Hiekkakakut on ihan huippujuttu, samoin se hiekan syöminen ja heittely.. Juuei, ei minusta.

Emil suukottaa Annmarieta <3

Joo, ja sitten mä leikkasin etuhiukset! Joo-o, pitkän pähkäilyn jälkeen annoin siskon napsasta hiuksista.
Ette kuulkaa usko, kuinka mä meinasin kirjaimellisesti lirauttaa housuuni kun näin peilikuvani. Olin suorastaan järkyttynyt. Ainoa asia mitä pystyin tekemään, oli hysteerinen nauru. :D
Nyt kun on jo muutamia päiviä kulunut, niin tykkään jopa katsoa peiliin. Alkujärkytys oli vain aikamoinen, mutta enää ei kaduta yhtään. Vielä vähän raitoja tai jotain eloisuutta väriin, niin oon tosi tyytyväinen. :)



Viime aikoina oon saanu hurjasti omaa aikaa. Näin keväisin on paljon kekkereitä, joten miekkonen on ollut sitten kotona poikasen kanssa, kun meikäläinen on viilettänyt pitkin kyliä.
Viime viikonloppuna oli kaverin synttärit, joihin lähdin alla olevissa vaatteissa. Kengät on voittamastani kenkäkilpailusta. <3 Jo iltapäivästä menin kaverini vanhemmille, jossa oli myös hänen sukulaisiaan. Suunnitelmissa ei todella ollut lähteä enää sieltä minnekään, vaan kun kaverini äiti päätti toisin.. Joten varpaat rakkuloilla oltiinkin sitten Sunnuntaina, kiitos vain noiden kenkien :D


Tänään aamu alkoi oikein mallikkaasti. Nukuttiin poikasen kanssa melkein kahdeksaan saakka (!!!).
Jo ennen yhdeksää olinkin soittamassa tärisevien käsien kanssa terveysneuvontaan, ja kysymässä että lähdetäänkö sitä terveysasemalle vaiko lastenklinikalle.
Emil siis kompastui, ja kaatui otsa edellä patterin kulmaan.
Hertsyykker sitä veren määrää! Mä meinasin jo itekin alkaa panikoimaan, onneks miekkonen oli vielä kotona niin oli useampi käsi. Otsaan tuli kirjaimellisesti REIKÄ!
Terveysneuvonnan ohjeistuksella haava putsattiin, laastaroitiin ja eikun terveysasemalle.
Sieltä sitten päästiin seuraavalla vapaalla ajalla terveydenhoitajalle, joka putsasi haavan uudestaan ja liimasi reunat kiinni. Oli todella karun näköinen haava. Mahtaa tulla aikamoinen arpi, kunhan liima on hoitanut tehtävänsä.
Kyllä sitä vaan saisi olla silmät selässäkin näiden pienten kanssa.
Onneksi säästyttiin aivotärähdykseltä!

iloisena silti, pipistä huolimatta




Koska Emil oli täysin normaali oma itsensä, niin me lähdettiin koko perheen voimin läheiseen leikkipuistoon.
Huomasi oikein, miten Emil nautti kun oli isikin mukana. <3

Tässäpä meidän kuulumisia pikaisesti!
Mutta, mitä kuuluu teille? :)

Emma


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ulkoilua ja kuulumisia

Viime päivinä on ollut niin ihanan keväinen ilma, että me ollaan Emilin kanssa lähestulkoon asuttu meidän taloyhtiön pihalla. Sunnuntaina käytiin Prismassa hakemassa hiekkaleluja, ja sen jälkeen suunnattiin hiekkalaatikolle. Voi sitä riemun määrää mitä kasa hiekkaa sai aikaan!
Pitkät tovit jaksoi kauhoa hiekkaa. Vielä se ei aina ihan ämpäriin asti mene, mutta yritys täysi kymppi.
Huudon kanssa saakin nykyään sisälle raahata ulkoa, mutta en valita. Hyvä vaan kun viihtyy. :)

Emil sai isotädiltään synttärilahjaksi välikausikamppeet, mutta en jotenkaan raaski niitä pitää tuolla pihaleikeissä.. Siksipä shoppailin facebookin kirppikseltä tämän sinisen puvun. Ajattelin, että kulumilla sun muilla ei niinkään ole väliä, kun rymyämistarkoitukseen tuon ostin.
Maksoin puvusta kuusi euroa, plus postit, ja arvatkaapa yllätyinkö kun tuo postiluukusta tipahti.
Ei kuluman kulumaa missään! Ainoastaan kuminauhat on hieman kuluneet, mutta se ei meidän menoa haittaa.





Tänään olikin sää taas niin syksyinen että oikein pisti aamusta masentamaan.
Mutta, ei se auttanut kun lähteä poikasta kiikuttamaan hiekkalaatikolle.
Emil alkoi kävellä ulkona "vasta" vajaat kaksi viikkoa sitten. 
Aikaisemmin kengillä kävely on ollut metri eteen, pyllähdys ja kädet ojossa kohti äitiä- tyyliä.
Nyt jo mennään sellaista vauhtia, että saa kyllä olla silmä tarkkana ettei pääse karkuun.

Vieläkään kun en oikein pysty käsittämään, että milloin mun vauvasta tuli tuollainen omatoiminen pieni vipeltäjä. <3




Yöt on nyt taas vaihteen vuoksi menneet hyvin. Viime yönä kuului jotakin mölinää neljän kieppeillä, mutta lopetti sen melkeinpä samantien. Aamuisin herätys on kylläkin siinä kuuden, viimeistään seitsemän maissa.
Loppu viikosta oli muutama todella levoton yö. Meinasi taas pääkoppa levitä hyvää vauhtia.
Joka yö, Emil heräsi ja oletti että istun siinä sängyn vieressä, jos arvon herra sattuu raottamaan luomiansa.
Ja tottakai kun en siinä ollut kun havahtui, niin hirveä huutoraivo päälle. Muutamana yönä sitten istuin puolesta tunnista puoleentoista tuntiin sängyn vierellä, kun toinen ei voinut vaan nukkua. Ei sitten millään.
Noh, eiköhän miehen "vahtivuorolla" Emil nukkunut läpi yön heräämättä, ja aamulla kahdeksaan saakka.
Meikäläisen kanssa herätään normaalisti tasan viisi yli kuusi. Nice.
päikkäreillä

Viime Perjantaina käytiin Annmarien  kanssa muutamilla Helsingin keskustassa.
Ensin käytiin Bakersissä, jossa meikäläinen otti ronskisti oluen ja toastin, ja ami sitten sivistyneemmin joi punaviiniä. :D Siitä sitten jatkettiin vielä Teerenpeliin. Oli hauskaa!
Lauantaina sitten miehen veli (joka myöskin Emilin toinen kummisetä), tuli kylään. Tein meille ison satsin kanasalaattia. Sunnuntaina sainkin olla IHAN YKSIN KOTONA! Voitteko kuvitella?!
Vaikka kyse ei ollut kuin noin tunnista, niin jopa oli akut ladattuna. Heilutin imuria, tein pannukakkua ja olin vaan. Miten sitä osaakaan arvostaa jopa imurointia, kun sen saa tehdä ihan yksin.

Emma

Ps. Arvonta on käynnissä vielä huomisen. 
Ihmeen vähän tullut osallistujia kun miettii päivttäisiä kävijämääriä.







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Synttärihommia ( =stressiä)

Voi apua mikä stressi! 
Ja mistäs muustakaan, kuin poikasen ensimmäisistä syntymäpäivistä.
Mä mukamas ajattelin ottaa rennosti, koska vieraat ovat "vain" sukulaisia ja kavereita. 
Joopajoo, uskoinkohan itsekään.. 
Mies ainakin totesi viikonloppuna että "ens viikon sitten varmaan hermootkin leipomusten kanssa". 
Joo, jos huomenna alkais valmistautua, enkä jättäis kaikkea sinne Perjantai-illalle.
Näinhän mä ristiäistenkin kohdalla suunnittelin, mutta kuinkas kävikään.. 

Eniten tässä nyt päänvaivaa tuottaa The Kakku.

Haluaisin, että päällinen olisi sokerimassaa. Mutta kun en ole ennen kakkua sokerimassalla tehnyt, niin "vähän" jännittää jos onnistun sen pilaamaan jotenkin. Sitten taas ristiäisiin tein ihan peruskermakakun, ja sitä kehuivat kaikki. Ulkonäkö ei ollut maailman kaunein, mutta makua löytyi sitäkin enemmän.
Mun järki sanoo, että "tee hyvä nainen kermakakku", mutta kun oon tehnyt itselleni jonkun päähänpinttymän tästä sokerimassasta?? Elintarvikevärikin ostettu, koska sen kakun kuuluu olla vihreä.
Niinkuin on lautasliinat ja servetitkin. Joten virheä kakku sokerimassalla täytyisi tehdä!
Ongelmana on, että millainen, minkä kokoinen, mitä täytteeksi ja koristeeksi..
Voi Luoja sentään kun menee jo itselläkin hermoilut tähän jahkailuun ja "mutta"- hokemiseen.
Ei se vaan auta kuin illalla taas alkaa selailemaan blogeja ja googlen kuvahakua.

Noin mä kirjotin yks päivä tänne blogiin, mutta en tekstiä julkaissut sit kuitenkaan.
Tuosta oon ehkä iiiihan vähän rauhottunu. Kakun täyte suunniteltu ja päälle sokerimassa. Jos kakku ei oo maailman kaunein, niin MITÄ SITTEN? Ei se kakku ole se pääasia, sen nyt sain itsellenikin iskostettua pääkoppaan, vihdoin!
Muutama ihminen on perunut tulonsa Emilin synttäreille, joten tätä menoa ei tarjottavaa tarvitse niin hirveästi tehdä. Kaupasta kun en halua valmiina ostaa mitään, niin pitää helpomman kautta miettiä leipomukset ja kokkailut :) Toivotaan vaan, että kaikki onnistuu. Toistaseksi en oo onnistunu pilaamaan ikinä esim muffinseja, mutta saletisti niin käy juurikin nyt Perjantaina kun kaupatkin on kiinni.



Sunnuntaina me oltiin Annmarien pienen tyttösen Lillin 1 vuotis synttäreillä. Emil ja Lillihän molemmat täyttävät tulevana Sunnuntaina vuoden, mutta he juhlivat jo aikaisemmin pientä neitiä.




Emiliä vähän väsytti synttäreiden jälkeen :D
Postaustoiveita olisi suotavaa esittää, mikäli sellaisia on :)
Musta tuntuu että aina jankkaan täällä samoja juttuja, joten uudet aiheet tervetulleita.

Niin ja hei, Emil on nukkunut "hyvin" viime aikoina. Herää siis 1-2 kertaa yössä tutin perään, mutta nukahtaa kyllä uudestaan. Entiseen verrattuna ihan luksusta.
Ja vinkkinä, antakaa isien laittaa pienoiset nukkumaan ( mikäli sellainen on ). Mä kun vien poikasta nukkumaan, saattaa mennä 20-60 minuuttia että saan sen nukkumaan. Mies kun vie, niin se on maksimissaan kymmenen minuuttia ja Emil unessa. Samoin kun Emil herää yöllä, niin jos mies menee laittamaan tutin niin kaikki saadaan jatkaa unia rauhassa. Minä kun menen, niin jo on show pystyssä.
Eroahdistusta vissiin?

Nyt äkkiä suihkuun ja unten maille, väsyttää niiiiiiin paljon!

Emma



torstai 14. maaliskuuta 2013

Kuvitusta ja kuulumisia

Tällä viikolla meillä on asunut todellinen kiukkumonsteri. Mutta ihmekös tuo kun korvaan varmasti sattuu. Käytiin Tiistaina uudestaan lääkärissä, koska oli varma ettei korvatulehdus ole lähtenyt. Kuitenkin lääkärin määräyksen mukaan kuusi päivää antibioottia takana, ja edelleen haroi korvaansa, ruoka ei maistunut ja itku alkoi välittömästi kun laittoi makuuasentoon.
Sama lääkäri otti meidät vastaan kuin edellis kerrallakin. Sanoi, että tulehdus on pahentunut eikä antibiootista ole ollut viikon aikana mitään hyötyä. Ei kun siis uusi tujumpi antibiootti kehiin ja sormet ristiin että nyt auttaisi. Vielä ei kyllä huomaa että tehoa olisi, mutta toivotaan. Ehkä huomenna alkaa helpottaa kun sitten tulee kaksi päivää säännöllistä lääkkeen syöntiä täyteen. 

Tiistaina kaveri kävi lapsosensa kanssa kylässä. Netta on Emiliä viikon vanhempi.


Ihan kävi Nettaa sääliksi kun Emil kiskoi kaikki lelut kädestä ja pamautteli kirjalla päähän.
Netta kun ei mistään ollut moksiskaan, vaan kiltisti alistui kohtaloonsa. Reppana. <3 :D



Näin meillä on nyt nukuttu päiväunia ja osat öistäkin.
Tulee muuten pikkusen kuuma kun nukkuu näin tiiviisti saman peiton alla. 


Emilistä on superhauskaa laittaa tavaroita suuhun ja kanniskella niitä. Tää korkkileikki etenkin tuntuu olevan tooooosi hauska. Minusta se ei vaan ole niin kovin kivaa sitten nostella lattialle tippunutta korkkia takas pikkumiehelle.


Mamman masun päällä uni maittaa. <3


Eilen käytiin Cittarin mammuttimarkkinoilla hakemassa maitorahkaa ja jauhelihaa.
Oli niin ihana ilma kävellä. Emiliä nauratti nuo aurinkolasit, ja sisälle mentäessä ilme oli ihan hölmistynyt kun otin ne pois. Saas nähä miten kesällä sitten pysyy aurinkolasit päässä, kun ei ole rukkasia kädessä.



Huomenna tulee anoppi kylään, kun hänellä alkaa talviloma.
Me päästään miehen kanssa kaksin syömään ja elokuviin. Kuinka luksusta!?! Viime kerrasta onkin jo aikaa, lähemmäs vuosi varmasti kun kaksin ollaan syömässä käyty. Ihanaa!
Voitin matkamessuilta päiväristeilyn, joka on voimassa su-to lähdöillä. Senkin voisi hyödyntää parisuhdetta ajatellen, jos vaikka siskoni tulisi hoitamaan Emiliä päiväksi.

Emma

Niin ja uusille lukijoille tervetuloa! Voipi olla, että tässä täytyy laittaa piakkoin arvontaa pystyyn :)


Sillä välin, käykääpä osallistumassa arvontaan TÄÄLLÄ!