Mikä päivä! Aamulla mentiin yhden mammaryhmäläisen kanssa käymään Lapsimessuilla. Ei oltu siis koskaan tavattu aikasemmin, ja hänkin tuli pääkaupunkiseudun ulkopuolelta messuille. Oli mukavaa, ja kierreltiinkin monta tuntia.
Mutta, se tuntien kävely ja seisominen ei sitten tehnyt kovinkaan hyvää mun selälle, polville ja lonkille.
Auta armias miten mua särki ja sattu. Metromatka kotiin meni kipuitkua pidätellen. Mietin vain, että kunhan kotiin selviän niin oon onnellinen.
Kotiinhan toki selvittiin. Äkkiä särkylääkettä, Emilille ruoka ja päiväunille.
Seistä ei pystynyt ja istua ei senkään vertaan, joten kuvittelin että makuuasento olisi hyvä. Juu ei ollut.
Mutta reilun tunnin makoilin Emil kainalossa leffaa katsoen ( kannattaa muuten katsoa sellainen leffa kuin Mary & Martha, pisti kyllä ajattelemaan ). Särkylääke auttoi ja enää oli vain pientä kolotusta.
Ei kun vaan kauppaan, kävellen. Ei niin hyvä idea ( vaikkakaan kauppaan ei ole kuin muutama sata metriä). Kotimatkalla jouduin pysähtymään monta kertaa, koska yksinkertasesti vaan sattui niin paljon. Mietin jo, että soitan miehelle että tulee hakemaan Emilin, että tulen sitten omia aikojani kotiin kunhan kykenen liikkumaan. Hiljakseen käveltiin ja selvittiin siitäkin.
Mutta, se tuntien kävely ja seisominen ei sitten tehnyt kovinkaan hyvää mun selälle, polville ja lonkille.
Auta armias miten mua särki ja sattu. Metromatka kotiin meni kipuitkua pidätellen. Mietin vain, että kunhan kotiin selviän niin oon onnellinen.
Kotiinhan toki selvittiin. Äkkiä särkylääkettä, Emilille ruoka ja päiväunille.
Seistä ei pystynyt ja istua ei senkään vertaan, joten kuvittelin että makuuasento olisi hyvä. Juu ei ollut.
Mutta reilun tunnin makoilin Emil kainalossa leffaa katsoen ( kannattaa muuten katsoa sellainen leffa kuin Mary & Martha, pisti kyllä ajattelemaan ). Särkylääke auttoi ja enää oli vain pientä kolotusta.
Ei kun vaan kauppaan, kävellen. Ei niin hyvä idea ( vaikkakaan kauppaan ei ole kuin muutama sata metriä). Kotimatkalla jouduin pysähtymään monta kertaa, koska yksinkertasesti vaan sattui niin paljon. Mietin jo, että soitan miehelle että tulee hakemaan Emilin, että tulen sitten omia aikojani kotiin kunhan kykenen liikkumaan. Hiljakseen käveltiin ja selvittiin siitäkin.
Eli siis tämän päivän perusteella, en enää tiedä mitä työtä voisin tehdä, tai mihin kouluttautua. Selkeästi seisomatyö ei tule kuulonkaan, ja minä kun kerkesin jo haaveilla kokin ammatista. Pyh ja pah.
Ahdistaa ja masentaa, uskokaa pois vaan.. Yksinkertaisesti alkaa olla ideat vähissä.
Ja etenkin tässä kaikessa masentaa se, että Emil kuulee liian usein :
" Emil, ei nyt, äitiä sattuu"
"Odota hetki, äitillä on pipi".. jne.
Plaah.
Huomenna uusi kierros Lapsimessuja, ja nyt nukkumaan niin ei tarvitse pähkäillä.
Emma