maanantai 3. joulukuuta 2012

Valivali ja kuulumisia


Perjantaina miekkonen oli pienissä jouluissa, ja mä olin kotona koko päivän hermoromahduksen partaalla.
Lunta vaan tuli, tuli ja tuli. 
Se ei loppunu ikinä.
Ja arvaatte siis, ettei noilla meidän vaunuilla voinut mihinkään lähteä.. 
Jäi siis kaverin kanssa jumbotreffailut kokonaan. Mua lievästi sanottuna ärsytti.
Poikanen kitisi ja roikkui lahkeessa ihan koko päivän. 
Loppujen lopuksi illalla soitin äitille ja itkin että mua väsyttää enkä jaksa. 
Äitin viisauksia hetken kuuntelin ja tajusin ryhdistäytyä. 

Lähinnä mun turhautuminen johtui näistä iltakiukuista. 
Sänkyyn kun ei tota meidän poikasta saisi sitten millään. 
Viereen, meidän sänkyyn tai sohvalle nukahtaa samantien, mutta oma sänky.. Se kirottu paikka jonne ei vaan voi nukahtaa ilman, että riskataan naama punaisena.
Äh, kai tuo "kuuluu ikään" ja menee ohi. 
Toivottavasti pian.
Eilen nukahti kymmenessä minuutissa, tänään sitä huutoriskausta kesti yli tunnin verran.
Oon niin oman ajan tarpeessa.. 
Viimeksi Elokuussa käynyt ulkona ja BB- katsomossa olin Syyskuussa, siinä ne mun omat ajat sitten onkin ollu. 



Jotta nyt ei mee ihan valittamiseksi koko homma, niin on tässä viikonloppussa ollu kivojakin juttuja!
Eilen hengailtiin koko päivä kotosalla. Käytiin me toki ulkona, mutta niinkuin tuosta kuvasta alhaalta näkyy, ei Emil ole lumen ystävä alkuunkaan.
Raukkaparka, äitiä vain nauratti kun toinen on alahuuli rullalla lumihangessa nököttämässä. :D


Tänään sitten saatiin mammakaveri Ami, sen mies ja ihana pieni Lilli- neiti kylään.
Meidän miekkoset näki nyt ekaa kertaa, sekös vähän jännitti.
Olin niin varma, että tästä ei tuu muuta ku sitä itteensä. Mut hyvin sujui. :)
Tein suklaamuffinsseja, kun ei nuo miehet osannu päättää kelpaisiko makaroniloota vaiko ei.. Jätin tekemättä siis. :D

Facebookin kirppikseltä löytyi kävelytuoli, jolla poikanen ei osaa liikkua eteenpäin ollenkaan. Peruutus ja sivuaskeleet sen sijaan toimii loistavasti.
Mutta kylläpä noissa vekottimissa riitti taas ihmettelemistä ja toisaalta taas, rennosti voi myös ottaa.
Mamman muru. <3





Vieraat läks, ja munsisko tuli pitkästä aikaa kylään. Voi sitä onnenhymyä poikasen naamassa kun kummitätinsä näki. :)
 Tehtiin itse hamppareita ja herkuteltiin!
Big Brother finaali sai mut ihan kyyneliin asti, uskokaa tai älkää.
Mutta vakaasti syytän "sitä aikaa kuukaudesta".



Nyt mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, tää äippä lähtee unten maille :)

Emma


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti