Kuulumisia!

Heipsankekkaa!

Sama virsi taas: "mun on pitäny tulla kirjottaa monesti.." jnejne.
Joku ihana anonyymi huuteliki meidän kuulumisia joku aika sitten.
Päivät ne vaan kuluu hujauksessa, ja tuntuu ettei töissä käynnin ja kotitöiden ohella jää yhtään ylimääräistä aikaa kun huushollissa vipeltää myös reipas puolitoista vuotias.

Emilin päiväkodin aloitus takkusi urakalla ja kerkesinkin jo miettiä, että oliko töiden ja päiväkodin aloittaminen sittenkään kovin fiksua.
Ensimmäisen kuukauden Emil tosiaan kirjaimellisesti roikkui lahkeessani aina aamuisin päiväkodin eteisessä.
Kun päiväkotia oli takana yksi kuukausi ja yksi päivä, jäi poikanen ensimmäistä kertaa hymyissä suin vilkuttamaan äidille. :')
Viime viikolla yhtenä aamuna taisi tulla "äiti, eeeeeei!", mutta tällä viikolla on joka aamu jäänyt tyytyväisenä hoitotätien huomaan.
Kuulemma nukkuu päiväunet hienosti, leikkii muiden kanssa, ja jopa syö aamupalapuuronkin! Kukapa olisi uskonut? -Ei äiti ainakaan!

Ensimmäinen vanhempainiltakin oli pari viikkoa sitten.
En mitenkään päin voinut uskoa, että MINÄ olin paikalla VANHEMPANA, enkä henkilökuntana.
Noh, näihin vissiin täytyy totutella.

Tässä taannoin, siskoltani oli unohtunut hiustenleikkuun yhteydessä suihkepullo pöydälle.. Lopun arvaattekin alla olevista kuvista :D
Emil hoksasi, kuinka sitä vettä sieltä tuleekaan.. Lopputuloksena oli iloinen, mutta erittäin märkä poika.

Elokuun lopulla, meikäläisen sormeen ilmestyi tuollainen rinkula ;)
Yhteinen päätös oli, joten mitään romanttisia kosintoja ei meillä harrastettu.

Töissä on mukavaa, ja oon viihtyny ihan älyttömän hyvin!
Voin sanoa käsi sydämellä (poikasta yli kaiken rakastaen), että työnteko on lastenleikkiä verrattuna kotiäitiyteen. Vaikka kotitäitiys olikin ihanaa, oli se myös todella raskasta.
Töissä mieli lepää, ja kotonakin on kivempi olla kun ei ole tuijottanut samoja seiniä aamusta iltaan.

Ulkoilut on jääneet harmittavan vähälle viime aikoina.
Työpäivän jälkeen on niin poikki, että ennemmin sitä kokoaa poikasen kanssa palapeliä,rakentaa tornia tai potkii palloa, kun että alkaisi siihen pukemisrumbaan jota tämä vuodenaika valitettavasti vaatii.
Nykyään Emil vihaa pukemista. 

Voi että miten tänäänkin sain taistella, että päästiin ulos ja kauppaan.
Hanskat revitään sitä mukaa pois kun ne käteen saakka saa. Puvun vetskari avataan, pipo lentää, kengät on hanurista jne.. Ou mai, mitä talvi vielä tuokaan tullessaan.

Töissä on aina perjantaisin perjantaipulla. Se voi olla perinteinen voisilmäpulla, tai sitten leivos.. Tai esimerkiksi tuollainen ihana mustikkamuffinsi. Ei paljoa auta Perjantain työpäivät meikäläisen kilojen hallinnassa pitämiseen. 

Emilillä on uhma vain lisääntynyt. Joka ikiseen asiaan mitä äiti tai isi sanoo, täytyy vastata "ei"..
Jokaikistä kiellettyä asiaa täytyy tehdä uudestaan, ja uudestaan.
Ei auta jäähyt, kiellot.. Ehkä uhkaus, kiristys ja lahjonta tehoaa sitten vähän vanhempana? :D
No ei.. Kovasti yritän (ja yritetään) pitää kuria yllä ilman periksi antamista.
Se on yllättävän vaikeaa! Ennen äitiyttä työskentelin paljon lasten parissa, ja kummasti sitä aina ajatteli että "sit ku mulla on oma lapsi, ni mä en varmana..." Ja kas kummaa kuinka helppo sitä olisikaan periksi antaa. Myönnetään, periksi on tullut annettua, ja senkös poikanen tietenkin muistaa.
Sehän on mielestäni suuri virhe antaa jossain joskus periksi.
Ei muuta kun pitkää pinnaa ja toivoa siitä, että tuo lapsi joskus kuuliaisena tottelee.
Toisinaan, kun kiellän ja Emil totteleekin ekasta, meinaan kirjaimellisesti pyörtyä. Hyvä ettei silmät pompsahda päästä ulos kaikesta yllättymisestä. Hah. :)

No mutta, sekava postaus, mutta tulipahan vähän kirjoiteltua kuulumisia :)

Emma

Uusi arki

Kuluneeseen puoleentoista vuoteen kotiäitinä on mahtunut niin hampaiden puremista yhteen, kuin myös ilon- ja onnenkyyneleitä. Kuukausitolkulla, olen haaveillut työpaikasta ja päiväkotipaikasta.
Nyt ne molemmat haaveet ovat toteutuneet, ja ensi viikon Tiistaista lähtien en ole enää kotiäiti.
Huomenna alkaa poikasella päiväkotiharjoittelu ja mamman sydäntä kylmää :(
Tottakai ollaan pari päivää yhdessä tutustumassa, mutta tosiaan kun tässä ei ole kuin muutama päivä aikaa siihen, kun siellä päiväkodissa pitäisi se päivä yksin viihtyä niin vähän kyllä jännittää.
Emil kun ei ole koskaan ollut hoidossa, juo edelleen maitopullon päiväunille mentäessä, syö tuttia vähän väliä ja kantaa unirättiäänkin mukana. Niin, ja se aamupuuro.. Sanokaa mun sanoneen, että siitä tulee päiväkodissa ongelmia. Meidän poikanen kun ei mitään puuroja enää syö!
Että saas nähdä.. Varmasti on alkuun shokki koko päiväkoti, niin äidille kuin pojallekin.
Asiat ja rytmit muuttuu, eikä äiti olekaan enää koko aika läsnä.
Hyvää tekee meille molemmille ja koko perheelle ylipäätään.
Ehkä se siitä...

Näin aloitin kirjoittamaan blogiin viikko sitten.
Kirjottaessa, alkoi päiväkotiin ja töihin meno tuntua epäreilulta, kylmältä, kauhulta, onnelta, ilolta..
Lähestulkoon kaikkea tunneskaaloja kävin läpi silloin, ja nyt.
Eilen Emil oli ensimmäistä kertaa päiväkodissa yksin päiväuniin saakka. Eipä tainnut poika tajuta äidin vilkutuksesta ja "heiheistä", että joutuu jäämään sinne tällä kertaa yksin.
Eilinen oli mennyt hyvin, ilman itkuja ja kiukkuja.. Vaan toista se oli ollut tänään.
Tänään poikanen vietti täyden työpäivän verran tunteja päiväkodissa, pienten ryhmässä pienimpänä.
Jo ovesta mentyämme, Emil yritti juosta äkkiä takaisin rattaille.
Ei auttanut kuin toimia ja viedä poika naulakoille ja riisua takkia.
Miten mun sydäntä kylmäsi kun toinen otti takin naulakosta, minua kädestä ja lähti takaisin ovelle päin. :(
Ei siinä sitten muuta voinut kuin luovuttaa itkevän äitiä huutavan lapsen hoitajan hellään huomaan.
Siitä sitten itse pala kurkussa ahdistuneena kohti metroa ja työpaikkaa ( voitteko kuvitella että sain vihdoin töitä!!!). Siinä matkalla mietin, että onko miten normaalia ettei jännittänyt ollenkaan.
Työpäivä sujui kaiken kaikkiaan hyvin, ja uutta opittavaa oli hirveästi.
Puoliakaan en näin ensimmäisenä päivänä toki voinutkaan ymmärtää, mutta saas nähdä miten menee opit perille kun ensi viikolla sitten olen sorvin ääressä yksin. :)

Toivotaan että huomenna aamu sujuisi hyvin ja välttyisin sydäntä särkevältä itkulta päiväkotiin mentäessä.

Nyt aatutilullaa.

Viikonloppuna

Lauantaina käytiin anopin, miehen ja poikasen kanssa Suomenlinnassa.
Edellisestä kerrasta onkin ehtinyt hujahtaa parisen vuotta.
On se vaan aina yhtä ihana ja kaunis paikka.
Yläaste- ikäisenä haaveilin jopa asuvani Suomenlinnassa.
Harmi kun en tajunnut ottaa paikoista kuvia laisinkaan :(
Suomenlinnassa käytyämme, tulimme kotiin että poikanen pääsi päiväunille.
Unosten jälkeen, lähdimme vielä porukalla syömään Fonda Del Soliin. Tällä kertaa olisi tehnyt mieli laittaa annos takaisin keittiöön. Ikinä, ei koskaan, ole tullut noin hutaisemalla tehtyä annosta eteen.
Seuraavalla kerralla jos sama toistuu, niin aivan varmasti lähtee ruoka keittiöön alta aikayksikön.

Sunnuntaina juhlimme miehen serkun ripille pääsyä.
Kirkkoon emme menneet, koska poikanen olisi tuskin jaksanut istua minuuttia kauempaa penkissä.
Suoraan siis kurvasimme juhlapaikalle onnittelemaan.

yritettiin saada meistä fiksua kuvaa, ei onnistunut..
pistettiin siis ranttaliksi :D

Tänään anoppi lähtikin kohti Joensuuta, ja paluu arkeen alkoi.
Höh ja pöh. On kyllä taas totuttelua "yksinäisiin" päiviin miehen ollessa töissä, kun kerkesi jo seuraan ja apukäsiin tottua. Oli oikein rentouttava viikko, kun sai rutkasti omaa aikaa.

Eilen taas rustailin työhakemuksia monen monta tuntia. Pitäisi varmaan soitella työvoimatoimistoonkin jospa sieltä saisi vinkkejä.
Toisaalta tosi haikeaa ajatella, että äidin oma rakas menisi päiväkotiin. Sitten taas, se tekisi hyvää meille kaikille. Ja tottakai tilanteeseen tottuisi ja mukautuisi. Mutta pöh, ajatuksena ihan kamala!

Minulla on pitkän aikaa ollut ihan tajuton väsymys. Ei ole väliä, paljonko yössä nukkuu kun väsyttää silti. Joka päivä on pakko nukkua päiväunet, tai silmät alkaa painua kiinni jo ennen kuutta.
Tänään jäi päiväunet väliin, ja sen kyllä tuntee luissa ja ytimissä saakka.

Nukkumattia huhuilemaan siis!

Emma

Beautiful body - haaste

Mami go go - blogin Minttu heitti ilmoille haasteen,

 johon minäkin päätin ryhtyä parin päivän harkinnan jälkeen.
On ollut ihana nähdä, miten rohkeasti suomalaiset äidit esittelevät raskauksien jälkeisiä vartaloitaan.
Itse kuulen usein kommentteja " sinuna olisin ihan tyytyväinen " / "mistä sä muka mitään enää kiinteytät"..
Juu, aina kuvat tai ulkonäkö vaatekerrasto päällä ei kerro totuutta.
Rakas pieni poikamme, syntyi Maaliskuussa 2012. Raskauden aikana lihoin reilut 20kg (52kg -->73kg).
Kätilöopistolle jäi vain noin neljä kiloa. Loppuja olenkin sitten vasta tänä vuonna yrittänyt karistaa.
Vielä olisi entiseen seitsemän kiloa jäljellä, mutta olen tyytyväinen vaa'an näyttämään numeroon ja enää haluaisin vain kiinteytyä hiukan.
Vielä pari kuukautta sitten, en olisi uskonut kirjoittavani noita lauseita.
Kesän aikana, olenkin opetellut olemaan itselleni armollinen, ja löytämään joka päivä omasta ulkonäöstä hyviä puolia.

Pienet raskausarvet tuli synnytyksestä navan vasemmalle puolelle. Nekin yritän kantaa kannan ylpeydellä.
Kantoihan kehoni yhdeksän kuukauden ajan maailman arvokkainta aarretta. <3

Emma

Meidän kesä

Heipsankekkaa pitkästä aikaa!
 Meidän kesä on ollut yhtäaikaa todella tylsä ja silti mukava!
Useimmin kun kerran olen pyörinyt itsesäälissä tylsyyden keskellä tuijotellen seiniä. Sitten taas on ollut päiviä, jolloin päivät eivät olisi riittäneet mihinkään, vuorokauden tunneista puhumattakaan!

Meidän kesä on sisältänyt :

 laatuaikaa kavereiden kanssa..

 ..korkeasaarta anopin, miehen ja poikasen kanssa

 ..Jyväskylän reissuja pari kertaa

 Hiekkaleikkejä..

 

 Juhannuksen ostoksia..

 Pieniä hetkiä kummitytön kanssa..

 Juhannuksen hönöttelyä ( ilmeet kertkoon )..

 Paljon ulkoilua

 Kesäkuun voittokengät..

 kuumekin on ehtinyt yllättää..

 Kummitäti kävi myös leikkaamassa poikasen hiukset..

 Liian vähän auringon ottoa..

 Muutama lenkkikerta..

 Tulehtunut polvi..

 Bisnespuheluita..

 Laatu-aikaa papan kanssa mopoillen

 Pieniä iloja..

 Enon kanssa elektroniikkahommissa..

Meillä siis on ollut aika arkinen kesä. :)
Emil on kasvanut kovasti, enkä millään malttaisi odottaa 1,5v neuvolaa jolloin selviää sekä pituus, että paino!
Ainakin vaatekoko on useimmiten jo se 92, mutta myös suurin osa 86 kokoisista vaatteista mahtuu päälle.
Poikanen nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin, noin 11h kerrallansa. Välillä toki on öitä kun hampaat tai painajaiset valvottaa, mutta valittamisen aihetta ei ole entiseen verrattuna. 

Puheentulo on tyssännyt melkein yhtä nopeasti kuin mitä se alkoikin.
Ensin tuli sanoja silloin tällöin, sitten useammin. Kas kummaa, nyt ei tule sanan sanaa.
Ainoa, mitä Emil hokee, on "ka" (=katso). Olen miettinyt, että vaikuttaako tuo jatkuva tutin suussa pitäminen puheeseen? Vielä ei ole ollut energiaa vieroittaa tutista, vaikka ehkä kyllä olisi jo aika.
Veikkaanpa vaan, että ilman tuttia ei poika nukkuis lähellekään näin hyvin.
Noh, edessä se on kuitenkin, joten toisaalta mitä nopeammin sen saisi alta pois, sen parempi.
Itse kun olen vasta uskaltanut alkaa nauttia kokonaisista öistä, niin ei houkuta ajatus entiseen paluusta...

Meikäläinen taas sitten painii reuman kanssa. Ylemmäs lisäilin kuvaakin kun piti käydä ottamassa kortisonipiikkiä toiseen polveen. Autsautsauts, ei ollut mukava kokemus se.
Lisäksi olen koittanut kiivaasti etsiä töitä, vaan kun ei mistään mitään irtoa. Haastavuutta tuo toki se, että työ ei saa olla fyysisesti raskasta, ei seisomatyö muttei myöskään istumatyö.. Joten..? 

Alkaa kyllä ideat olla vähissä. Äskenkin tuossa rustailin parit työhakemukset.
Emilille on haettu paikkaa lähipäiväkodista, ja olimme varasijalla Kesäkuussa. Johtajan kanssa sovin, että soittelen hänelle päin heti kun selviää saanko mahdollisesti töitä. Kuulemma paikka luultavimmin järjestyy.

Ehkä tämä tulevaisuus tästä selkenee. Stressi on kova, mutta ei auta ulinat markkinoilla. :)

Nyt on anoppi meillä kylässä vielä Tiistaihin asti, joten saa itse ottaa ihan rennosti!
Suunnitelmissa olisi ehkäpä huomenna Suomenlinna. Sunnuntaina sitten onkin miehen serkun rippijuhlat, toivottavasti Emil jaksaa kiltisti koko päivän.

Blogeista olen pitänyt ihan tarkoituksella taukoa, ja eilen illalla lueskelinkin paria blogia taaksepäin.
Mennyt hurjasti ohi teidän kuulumisia!

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Emma

Me täällä hei!

Ja taas kerran pieni  bloggaustauko.
Joka päivä sitä miettii, että tänään mä kyllä kirjotan ja kerron sitä ja tätä.. Mutta kuinkas käykään.
Jotenkin nyt kun on ollut aurinkoista, niin tulee touhuttua enemmän. Se taas tarkoittaa iltalaiskuutta, netflixiä ja facebookkailua.. Mutta nyt on ryhdistäydyttävä tämän bloggausasian suhteen! :) 

toukokuun voittokenkä valintani

 Emil nukkuu nykään yöt kokonaan. Yläkerran herätyskello soi entisen kuuden sijaan 6.40, joten yleensä silloin alkaa meidät päivät. Tänään herättiin kyllä lähempänä puolta yhdeksää, luksusta! Päivisin ollaan paljon ulkona, etenkin jos ( ja kun ) on hyvä ilma.

Meidän arkipäivä on tällä hetkellä tämä :

Herätys 6.40- 8.30
Aamupala 8.00-9.00
Lounas 10.30-11
Päiväunet 12(.30)- 14.30/15
Välipala 15.00
Päivällinen 17.00
Iltapala 19.30
Yöunille 20/20.30

Aamupalan jälkeen mennään aina pihalle. Jos on kaupassa käytiä sun muita asioita hoidettavana, niin ne hoidetaan yleensä myöskin aina aamupalan jälkeen. Lounaan jälkeen Emil menee päiväunille, yleensä nukkuu vähintään 2,5h. Unien jälkeen leikitään sisällä, ja sit mennään taas ulos touhuilemaan. Sieltä syömään ja yleensä taas pihalle hetkeksi ennen iltapalaa.
Iltapalan jälkeen Emil käy joka ilta kylvyssä, ja sitten koittaakin yöunet.
Vähän tuppaa itsellä olemaan toisinaan aika tylsääkin kun joka päivä samanlaista, ja usein vielä yksin kun kaverit ja sisko ovat töissä. Onneks joskus tulee päiviä jolloin on muutakin seuraa kuin tuo yksi vuotias, ja illalla tuo mies.

Eilen näin pitkästä aikaa rakasta ystävää. <3
Ei kyllä olisi uskonut, että viime näkemästä on aikaa reilusti yli vuosi ( kaupassa törmäämisiä ei lasketa ).
Oli niin ihanat pari tuntia Aurinkolahden rannalla.

Ajattelin siinä rannalla ollessa, että Emil varmaan haluaisi kastella varpaita.. Juu, ei riittänyt meidän vesipedolla pelkkä varpaiden kastelu. Siellä se konttasi menemään kylmässä merivedessä.
Shortsit kerkesin pelastamaan jaloista, mutta paita ehti kastua litimäräksi.
Hyvä vain, että vesi on mukava elementti, mutta kai nyt veden lämpötilankin pitäisi vaikuttaa vaikka pienestä ihmisestä onkin kyse :D

Huomenna äiti on tulossa kyläilemään koulutehtäviensä kanssa, joten joudun apunaiseksi. Iltapäivästä pitäisi nähä yhtä kaveria, ja illasta toista. Perjantaina sitten onkin reumalääkäri, jonka olen jo muutaman kerran joutunut siiirtämään hoitajapulan takia. Nyt onneksi Emilin kummisetä pääsee hoitamaan poikasta, niin minä pääsen kyselemään lääkäriltä tulevaisuudestani. Lähinnä haluan mielipiteitä alasta jossa "kannattaisi" työskennellä. Lääkityskin pitäisi selän suhteen hoitaa kuntoon. Tänään taas selkä "jumittui", eikä onnistunut edes kävely.. Sitä ne juoksulenkit teettää.

Juoksulenkistä tulikin mieleen, että painoni ei ole noussut eikä laskenut. Tyytymätön olen SUURESTI vatsan seutuuni. Seisoessa ei valittamista, mutta kun istuu niin nahkakasa läsähtää reisille. No ei nyt oikeesti, mutta noin niinkuin liioiteltuna.
Tänään laitoin itselleni tavoitteeksi, että puolen vuoden sisään, tuossa röllykässä saa luvan näkyä jotain muutosta. Löysä ei enää kelpaa, timmiä tilalle.

Nyt nukkumaan!

Emma