torstai 6. joulukuuta 2012

Luukku 6

Luukusta kuusi löytyy "Elämä ennen Emiliä". 

Tässä kuvamateriaalia elämästä ennen lasta, kuvat ovat loppuvuodesta 2010 kesään 2011 
(alimmaisessa kuvassa olen jo raskaana, mutta tietämätön asiasta).


Niinkuin näkyy, tykkäsin käydä ulkona tanssimassa ja ottaa muutamia alkoholipitoisia juomia.
 Jaksoin aina laittautua, ja siihen kuluikin aikaa ja rahaa tuhottomasti. Hiukset, kynnet ja vaatteet olivat aina laitettuina. 
Treenasin paljon ja söin terveellisemmin kuin nyt. 
Mulla oli paljon kavereita ja sosiaalista elämää. 

Tuossa joku aika sitten, selailin facebookin aikajanaa taaksepäin, sieltä löytyi paljon mukavia muistoja. 
Mutta ne oli kuitenkin sellaisia, jotka olivat kivoja silloin. 
Enää en haluaisi palella baarijonossa tai saada rakkuloita nilkkoihin korkokengillä tanssahtelusta ja seuraavana päivänä potea päänsärkyä ja miettiä että pitkin lähteä.
Muistan, kun melkein joka kerta mulla tuli morkkis. Vaikken ois mitään tehnykään, mutta morkkis jotenkin niistä muutamastakin juomasta. Ja sit aina ärsytti se rahamäärä mikä meni narikoihin sun muihin. 
Karaokea käytiin myös laulamassa Elsan kanssa. Niitä hetkiä mulla onkin usein ikävä. Lähdettiin extemporee käymään Idän tähdessä lauleskelemassa. Kinasteltiin että kumpi saa laulaa Teräsniskaa ja kumpi Koota. :) 
Noihin aikoihin sisältyy ihania ihmisiä ja kaikkia mahdollisia tunteita mitä ihminen voi kokea. En siis vaihtaisi noita vuosia mihinkään. <3









Tänä päivänä oon monesti miettinyt, että mihin ihmeeseen katosi se ihminen joka laittautui ihmisten ilmoille.
Tulin tulokseen, että mua vaivaa yliannostus kotiäitiyttä. Tai no ei äitiyttä, vaan kotiutta.
En osaa enää ajatella niin, että uudet kynnet on pakko saada. Nekin rahat käytän ennemmin Emiliin. Ja sitä rahaa kun ei hirveämmin ole..Mut edelleen, musta on ihana laittautua sillon kun miekkonen on kotona, että voin siis tehdä sen rauhassa.
Inhoan sitä jos yritän vaikkakin vaan ripsaria ährätä silmään ja poikanen roikkuu jalassa. Mutta kai siihenkin tottuu. :D

Jotta nyt ei menisi ihan pinnallisiin puoliin tämä postaus, niin ei unohdeta myös muuta elämää.
Ennen Emiliä, mulla oli vuorotyö. Aina tilaisuuden tullen, nukuin toooosi pitkään ja rötväilin päivän sohvalla koira kainalossa. Luin kirjoja tosi paljon, mitä nykyään en edes jaksa tehdä. 
Parit kirjat oon Emilin aikana ostanu, ja yhtäkään en ole loppuun asti saanut. Ehkä joku päivä? :) 
Ruokaa tein suuremmalla sydämellä, koska jaksoin keskittyä siihen. Nykyään mietin ruuan sen mukaan mikä on nopein. Ennen mulla ei myöskään ollut pyykkivuorta, sitä en oo voinut koskaan sietää. Ja kappas, mikäs meiltä täältä löytyykään.. No ISO pyykkivuori.
Mut jostain syystä, sepä ei mua enää niinkään häiritse. Kunhan meillä on puhtaat vaatteet päällä, niin ei ne likaiset lakanat siellä ruokaa pyydä.

Mutta, nykyään mulla on jotain niin ihanaa, mitä en vaihtaisi mihinkään.
Nimittäin oma pieni poika. <3 Ei haittaa vaikkei ole hienoja kynsiä ja laitettuja hiuksia. Mulle on tärkeintä, että mun elämän tärkein pieni ihminen on onnellinen. Onnellinen, terve ja rakastettu. 
Ja poikanen rakastaa äitiä vaikka äiti kulkeekin päivät nuttura päässä ja kotihousut jalassa. 

Nyt takaisin Linnan Juhlien parin!
Onnea Suomi 95v <3

Emma

6 kommenttia:

  1. Tulipa hyvä mieli tästä postauksesta, nimittäin on ollu niin samankaltasta ja sama tilanne nyt mitä sulla ja monella muulla äidillä. Oikein ärsyttää, kun ennen sai kuitenkin ainakin uloslähtiessä jotenkin itsetuntoa kohotettua, kun ihmisten ilmoillekin laittautu, mutta nykyään tuntuu, että on aivan yhdentekevää lähenkö mä kaupungille vaikkakin niissä collareissa ja nutturalla hiukset..

    Huomenna lähen piitkästä aikaa tuulettumaan ja tänään oon jo laitellu kynsiä, sheivannu jalkakarvat (millonhan oisin tehny..) ja kaikkea, ihan vaan siksi, että kerrankin on taas joku "syy" että voi huolitella ittensä ihan kunnolla. Kulmatkin oon nyppiny oikein huolella, mikä monesti unohtuu.

    Tosiaan niinku sanoit, että se oli kivaa sillon ja mitään ei vaihtais pois, mut ehkä joskus ois kiva tuntee kuitenkin, että ois jollain tasolla ees vetävän näkönen. Ei oikein aina tunnu siltä, kun peilistä vilkasee. :D Sitä vaan on niin rutinoitunu varmaan arkeen, että unohtaa tavallaan siinä sivussa ittensä tai ulkonäkönsä. Sama miltä näyttää siellä kotosalla, jossa valtaosa ajasta vietetään. :P

    Tulipa pitkästi tekstiä ja tulis muutes tästä aiheesta ihan tuhottomasti.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua nauratti tuo jalkakarvojen sheivaus :D miekkonen eilen silitteli mun jalkoja ja totes että et vissiin oo hetkeen näihi kajonnu :D
      joo, pitäs vissiin. :D

      Mutta juu, kyllähän se kummasti kohottaisi itsetuntoa kun peilistä katsois takas edes vähän enemmän huoliteltu äiti-ihminen.
      Mäkin kun "vannoin", etten rupsahda kun olen äiti, mutta niin nyt tais vaan käydä. Mut ehkä peli ei vielä oo ihan menetetty :)

      Poista
  2. Niin tuttua :) Aikoinaan tuli mentyä ja aika paljon. Varsinkin silloin kun opiskelin inssiksi, niin niitä bileitä tosiaan piisasi. Joskus olin 3 kertaa laivalla saman kuukauden aikana kun toimin tutorina ja oppilaskunnassa ja se oli aika rankkaa ;) Ennen poikaa ehti jo kuitenkin olla muutama vuosi rauhallisempaa kun tuo rakentaminen vei aika hyvin mehut ja ajan.

    Parturiin pääsyä oon myös miettinyt nyt jo varmaan 2 kk. Oli pakko ostaa hiusväri kaupasta, jota en oo sitten tehnyt piiitkään aikaan, kun ennen kävin aina parturissa värjäyksessä. Mutta sitä tää teettää.

    Ehkä me ei olla niin hehkeitä kuin ennen, mutta varmasti paljon onnellisempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ostin nyt hiusvärin kaupasta, ja mun mielestä pää meni ihan liian tummaks.. Ois vaan pitänyt antaa kampaajasiskon värjätä niin lopputuloskin ois voinu olla vähän mieleisempi :D Mut jotenkin nopeampaa ja helpompaa itse laittaa väri päähän.

      Viimeinen lause on täysin totta, onnihan se tärkeämpää muutenkin on :)

      Poista
  3. Tunnistan itseni hyvin tekstistäsi :) mutta eiköhän me mammat taas skarpata kun töihinpaluu koittaa? Tää menee niin lapsen ehdoilla tää arki ettei itseään ehdi aina edes vilkaista peilistä. Kotikin on sen näköinen etten ikinä olisi uskonut ja just se hiton pyykkivuori joka ei pienene millään. Miten monilapsisessa perheessä ehditään tehdä mitään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten taitaa olla "pakkokin" ( onneksi ) skarpata kun alkaa taas töitä tekemään. :)
      Meillä kans ei oo kyllä IKINÄ ollu koti tän näkönen, välillä iskee oikein ahdistus että kuka täällä muka elää.. Tuskin tää nyt aina tulee tällästä onneks olemaankaa :)
      Monesti miettiny kans tota, että miten joku jolla on monta lasta ehtii tehdä yhtään mitään? Miten sellasella VOI olla siisti koti ja paikat tiptop.

      Poista