maanantai 4. helmikuuta 2013

Operaatio leikkihuone


Emilin omaksi pesäksi kaavailtu huone, toimi ensin vierashuoneena. Sitten sinne alkoi jostain syystä kerääntyä kaikki mahdollinen ylimääräinen roju, jonka halusi vain saada silmistä ja mielestä pois. Tai sitten sinne heitti automaattisesti kaikki sellaiset, mitkä piti saada Emilin ulottuvilta pois, kuten lehtikori olohuoneesta.
Noniin, silmät kiinni ekojen kuvien kohdalla :D 
Etenkin te, jotka vihaatte ylimääräistä tavaraa, sotkua ja kaaosta.
 Nyt olen muutaman päivän kovasti tsempannut itseäni : 
"Tänään minä aloitan huoneen järjestämisen. 
Heitän kaiken ylimääräisen pois ja säilytettävät vien varastoon, minne ne kuuluukin." 





Kaaoksen jälkeen, lopputulos näkyy alla.
Vielä toki keskeneräinen, mutta pikkuhiljaa..Lipaston päällinen ei tosissaan tule näyttämään tuolta, kuihtuneet kukat lentää huomenna niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, seinälle tarvitsisi hyllyn, minkä päälle saisi pehmolelut sun muut ei leikkeihin tarkoitetut lelut.
Lisäksi leluille joku Lack hyllyn tyylinen, mihin saisi lelukorit järjestykseen.
Emilin lelut eivät siis vielä huoneessa ole, lukuunottamatta mopoa ja taaperokärryä. Niitä onki kerääntynyt tolkuton määrä, ja inventaario olisi todellakin paikallaan. Sen teen kyllä samalla kun saan vain lelut kivasti järjestykseen tänne huoneeseen.





 Tästä huoneesta tekee haasteellisen se, ettei mikään seinä ole tyhjä ikkunasta tai ovesta. Kahdella eri seinällä, on molemmissa ikkunat. Sitten yhdellä seinällä on sisääntulo-ovi ja vaatehuoneen ovi. En todella ymmärrä, että mikä logiikka on ollut laittaa vaatehuoneen ovi vielä tuonne huoneeseenkin, koska vaatehuoneeseen löytyy ovi muualtakin.. Tää huusholli on kyllä yhtä ovea ja ikkunaa kun tarkemmin mietitään. :D 
Näin mun ilta on kulunut. Sain jopa melkein touhuilla rauhassa poikaselta. Rakensin siis keinutuolista ja lehtikorista esteen huoneen ovelle. Näin poikanen näki mitä teen, muttei päässyt tuholaishommiin :) Isi tietty yritti poikaansa viihdyttää, mutta kaikki kielletty on tietty kivempaa.

Emma


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tykkään itekin :) kunhan saa vain valmiiksi!

      Poista
  2. Ihana huone (siivouksen jälkeen) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä oiskin ollu kummaa jos oisit ensimmäisestä versiosta tykänny :D mutta kiitos! :)

      Poista
  3. Vautsi mikä huone! :) Meillä nyt aina näyttää joskus kämppä sellaselta kun olis pahemman sortin pommi oikeesti räjähtänyt, mutta kun urakan saa alotettuu, niin kyl siisti koti on kaiken A ja O. Mut sanontahan menee; "Molemmat eivät voi näyttää täydelliseltä, se on joko emäntä tai koti!"

    Tosi ihana huone kyllä :)

    VastaaPoista