perjantai 29. maaliskuuta 2013

Synttäreiden valmistelua

Huhheijjakkaa!
Päivä takana siivoilua, leipomista ja Emilin huoneen järjestelyä.
Saatiin Annmarien miehen vanhemmilta levitettävä sohva poikasen huoneeseen sängyn tilalle.
Nyt on enempi tilaa leikkiä ja silti mahtuu yövieraitakin. Annmarien perheen lisäksi Emilin kummisetä kävi tyttöystäväkandidaatin kylässä. Mieskin tokaisi vieraiden lähdettyä että "olipa kiva kun oli paljon ihmisiä kylässä". Ja niin oli kyllä mustakin! Kesällä aivan varmana lähdetään porukalla vaikkapa Tallinaan. Tai niin me naikkoset päätettiin, miehiltä ei niinkään tarvitse moisia kysellä. ;)

Tänään siis täytin kakun, tein pikkupitsoja ja kahtia erilaisa muffinsseja.
Suklaiset on tehty luottoreseptillä, mutta tällä kertaa laitoin taloussuklaan tilalle pätkistä.
Nää vaalemmat on sitten ihan perusmuffinssitaikinasta tehtyjä, mutta laitoin joukkoon vähän sitruunaa ja sisälle vaahtokarkkeja. Ainakin taikina maistui hyvälle.
Aamusta sitten vielä vaahtokarkkimuffinsseille kuorrutus, kakulle voikreemi, sokerimassa ja koristeet.
Ehkä tästä selvitään ja tulee kivat juhlat.


Nyt äkkiä suihkuun ja nukkumaan, aamulla täytyy herätä aikaisin väsäilemään ja tehdä vielä pikaimurointi.

Öitä ja peukut pystyyn että sokerimassa menee tasaisesti.

Emma

8 kommenttia:

  1. Nami, meinaatko pitää dietti tauon synttäreiden ajan? :) hyviä bileitä Emilille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo ehtiny postailee dieetistä, mut viime viikolla tosiaan loppu superdieetti ja ens viikolla alkaa sit se ekstra. Tää viikko ois pitäny mennä kuudennen viikon ruokaohjeiden mukaan mut ilman treenejä. Mä nyt tein niin, et oo nsyöny ihan "normaalisti", mutta säännöllisesti, mutta en oo liikkunu. Paino silti laskussa :) Eli tänään ja huomenna vedän kakkua hyvällä omalla tunnolla ja maanantaina ruotuun. Suositus olikin, että tällä viikolla pitäisi pitää tankkauspäivä.

      Poista
  2. Käääk, munkin pitäis alkaa miettimään Niilon juhlia! :D Nammm, nuo suklaamuffinit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaamuffinssit oli kyl superhyviä! :)
      aloitaha ajoissa suunnittelu, ois iteki pitäny :D

      Poista
  3. Nam, miten hyvännäköisiä leipomuksia! Kyllä se sokerimassa varmasti menee hienosti. Mukavia synttäreitä ja hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Hienosti meni juhlat, Emil jakso upeesti monta tuntia :)

      Poista