keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Synttärihommia ( =stressiä)

Voi apua mikä stressi! 
Ja mistäs muustakaan, kuin poikasen ensimmäisistä syntymäpäivistä.
Mä mukamas ajattelin ottaa rennosti, koska vieraat ovat "vain" sukulaisia ja kavereita. 
Joopajoo, uskoinkohan itsekään.. 
Mies ainakin totesi viikonloppuna että "ens viikon sitten varmaan hermootkin leipomusten kanssa". 
Joo, jos huomenna alkais valmistautua, enkä jättäis kaikkea sinne Perjantai-illalle.
Näinhän mä ristiäistenkin kohdalla suunnittelin, mutta kuinkas kävikään.. 

Eniten tässä nyt päänvaivaa tuottaa The Kakku.

Haluaisin, että päällinen olisi sokerimassaa. Mutta kun en ole ennen kakkua sokerimassalla tehnyt, niin "vähän" jännittää jos onnistun sen pilaamaan jotenkin. Sitten taas ristiäisiin tein ihan peruskermakakun, ja sitä kehuivat kaikki. Ulkonäkö ei ollut maailman kaunein, mutta makua löytyi sitäkin enemmän.
Mun järki sanoo, että "tee hyvä nainen kermakakku", mutta kun oon tehnyt itselleni jonkun päähänpinttymän tästä sokerimassasta?? Elintarvikevärikin ostettu, koska sen kakun kuuluu olla vihreä.
Niinkuin on lautasliinat ja servetitkin. Joten virheä kakku sokerimassalla täytyisi tehdä!
Ongelmana on, että millainen, minkä kokoinen, mitä täytteeksi ja koristeeksi..
Voi Luoja sentään kun menee jo itselläkin hermoilut tähän jahkailuun ja "mutta"- hokemiseen.
Ei se vaan auta kuin illalla taas alkaa selailemaan blogeja ja googlen kuvahakua.

Noin mä kirjotin yks päivä tänne blogiin, mutta en tekstiä julkaissut sit kuitenkaan.
Tuosta oon ehkä iiiihan vähän rauhottunu. Kakun täyte suunniteltu ja päälle sokerimassa. Jos kakku ei oo maailman kaunein, niin MITÄ SITTEN? Ei se kakku ole se pääasia, sen nyt sain itsellenikin iskostettua pääkoppaan, vihdoin!
Muutama ihminen on perunut tulonsa Emilin synttäreille, joten tätä menoa ei tarjottavaa tarvitse niin hirveästi tehdä. Kaupasta kun en halua valmiina ostaa mitään, niin pitää helpomman kautta miettiä leipomukset ja kokkailut :) Toivotaan vaan, että kaikki onnistuu. Toistaseksi en oo onnistunu pilaamaan ikinä esim muffinseja, mutta saletisti niin käy juurikin nyt Perjantaina kun kaupatkin on kiinni.



Sunnuntaina me oltiin Annmarien pienen tyttösen Lillin 1 vuotis synttäreillä. Emil ja Lillihän molemmat täyttävät tulevana Sunnuntaina vuoden, mutta he juhlivat jo aikaisemmin pientä neitiä.




Emiliä vähän väsytti synttäreiden jälkeen :D
Postaustoiveita olisi suotavaa esittää, mikäli sellaisia on :)
Musta tuntuu että aina jankkaan täällä samoja juttuja, joten uudet aiheet tervetulleita.

Niin ja hei, Emil on nukkunut "hyvin" viime aikoina. Herää siis 1-2 kertaa yössä tutin perään, mutta nukahtaa kyllä uudestaan. Entiseen verrattuna ihan luksusta.
Ja vinkkinä, antakaa isien laittaa pienoiset nukkumaan ( mikäli sellainen on ). Mä kun vien poikasta nukkumaan, saattaa mennä 20-60 minuuttia että saan sen nukkumaan. Mies kun vie, niin se on maksimissaan kymmenen minuuttia ja Emil unessa. Samoin kun Emil herää yöllä, niin jos mies menee laittamaan tutin niin kaikki saadaan jatkaa unia rauhassa. Minä kun menen, niin jo on show pystyssä.
Eroahdistusta vissiin?

Nyt äkkiä suihkuun ja unten maille, väsyttää niiiiiiin paljon!

Emma



11 kommenttia:

  1. Se sokerimassa vaatii alle eristykseksi esim voikreemin. Mua stressaa myös se tuleva kakun teko kun haluaisin tehdä Minni hiiren :) onnea öistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuon tiesinkin. :)

      Mä haluaisin kakusta ihan yksinkertasen, et en ees yritä alkaa väsäilee mitään superluomusta. :D ehkä mä onnistun :)

      Poista
    2. Niin ja sä kans Minnin kans :)

      Poista
  2. Tosi kiva kuulla et teilläkin on yöt rauhottunu :)
    Ja kuten sanoit niin ei se kakku ole se pääasia (vaikka siitä kyllä aivan varmasti tulee herkullinen!), sen sain itsekin huomata Lindan juhlissa. Hirvee stressi tarjoiluista ja lopulta syöminen oli vain murto-osa juhlista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se olekaan :) pääasia on nauttia päivästä ja huomioda emiliä niin paljon kuin mahdollista. :)

      Poista
  3. Meillä on ihan sama juttu. Poika nukahtaa yöunille heti, kun isi vie sen nukkumaan ja sama juttu päikkäreiden kans! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän kumma siinäkin on?? :D luulisi että kun mäkin vietän aikaa pojan kanssa enemmän, että mun kanssa sitten rauhottuisi. Mutta eeeei toivoakaan. :D eroahdistus on mun ykkösveikkaus.

      Poista
  4. Meil tyttö nukahtaa hetkes, oli ihan sama kumpi laitto nukkumaan :D ja älä ota liian paljon stressii, uskon että kakusta tulee nätti ja hyvänmakuinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Emilkin nukahtaa, mutta ei todellakaan hetkessä mikäli mä sitä nukutan :D

      Kiitos, ainakin kakun täytteet maistu suuuuperhyvältä. :)

      Poista
  5. Meidän jätkänpätkä kyllä nukahtaa suht nopeasti sekä päikkäreille että yöunille (n. 5-15min) oli sitten minä tai iskänsä nukuttamassa, mutta silti tuntuu, että pikkumies nukkuu yönsä paremmin jos iskänsä nukuttaa enkä minä? Todella kummallista :D

    Ja täällä kanssa kakkustressi 1 v - synttäreille (jotka onneksi vasta toukokuussa), pitäisi jotain luomusta harjoitella etukäteen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kummallista on, meikäläisen kaaliin ei ainakaan mene että miksi näin on :D

      Poista