torstai 14. maaliskuuta 2013

Kuvitusta ja kuulumisia

Tällä viikolla meillä on asunut todellinen kiukkumonsteri. Mutta ihmekös tuo kun korvaan varmasti sattuu. Käytiin Tiistaina uudestaan lääkärissä, koska oli varma ettei korvatulehdus ole lähtenyt. Kuitenkin lääkärin määräyksen mukaan kuusi päivää antibioottia takana, ja edelleen haroi korvaansa, ruoka ei maistunut ja itku alkoi välittömästi kun laittoi makuuasentoon.
Sama lääkäri otti meidät vastaan kuin edellis kerrallakin. Sanoi, että tulehdus on pahentunut eikä antibiootista ole ollut viikon aikana mitään hyötyä. Ei kun siis uusi tujumpi antibiootti kehiin ja sormet ristiin että nyt auttaisi. Vielä ei kyllä huomaa että tehoa olisi, mutta toivotaan. Ehkä huomenna alkaa helpottaa kun sitten tulee kaksi päivää säännöllistä lääkkeen syöntiä täyteen. 

Tiistaina kaveri kävi lapsosensa kanssa kylässä. Netta on Emiliä viikon vanhempi.


Ihan kävi Nettaa sääliksi kun Emil kiskoi kaikki lelut kädestä ja pamautteli kirjalla päähän.
Netta kun ei mistään ollut moksiskaan, vaan kiltisti alistui kohtaloonsa. Reppana. <3 :D



Näin meillä on nyt nukuttu päiväunia ja osat öistäkin.
Tulee muuten pikkusen kuuma kun nukkuu näin tiiviisti saman peiton alla. 


Emilistä on superhauskaa laittaa tavaroita suuhun ja kanniskella niitä. Tää korkkileikki etenkin tuntuu olevan tooooosi hauska. Minusta se ei vaan ole niin kovin kivaa sitten nostella lattialle tippunutta korkkia takas pikkumiehelle.


Mamman masun päällä uni maittaa. <3


Eilen käytiin Cittarin mammuttimarkkinoilla hakemassa maitorahkaa ja jauhelihaa.
Oli niin ihana ilma kävellä. Emiliä nauratti nuo aurinkolasit, ja sisälle mentäessä ilme oli ihan hölmistynyt kun otin ne pois. Saas nähä miten kesällä sitten pysyy aurinkolasit päässä, kun ei ole rukkasia kädessä.



Huomenna tulee anoppi kylään, kun hänellä alkaa talviloma.
Me päästään miehen kanssa kaksin syömään ja elokuviin. Kuinka luksusta!?! Viime kerrasta onkin jo aikaa, lähemmäs vuosi varmasti kun kaksin ollaan syömässä käyty. Ihanaa!
Voitin matkamessuilta päiväristeilyn, joka on voimassa su-to lähdöillä. Senkin voisi hyödyntää parisuhdetta ajatellen, jos vaikka siskoni tulisi hoitamaan Emiliä päiväksi.

Emma

Niin ja uusille lukijoille tervetuloa! Voipi olla, että tässä täytyy laittaa piakkoin arvontaa pystyyn :)


Sillä välin, käykääpä osallistumassa arvontaan TÄÄLLÄ!


6 kommenttia:

  1. Lindaki kantelee tavaroita ympäri asuntoa suussaan, erityisesti omia sukkiaan :D Luulin, että se matkii meiän koiraa, mutta tää taitaakin olla ihan yleistä käytöstä noilla pikkusilla? :)

    p.s. Ihania kuvia, erityisesti noi unikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki aluks ajattelin et ottanu koirasta mallia, mut sit tajusin ettei koira ole ollut meillä kuukauteen, ja kaverin muksu tekee myöskin tätä samaa. :)
      Kaikki pitäis suussa kuljettaa :D

      Kiitos :)

      Poista
  2. Oi ihanaa että pääsette ulos kaksin! :)
    Tekee hyvää!

    VastaaPoista
  3. Ihanat unikuvat :) Vaikkakin tuo on varmaan käytännössä aika tukalaa.
    Kivaa kun pääsette kaksin, meilläkin vanhempani ottavat pojan lauantaina yökylään, Jeejee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se tukalaa, mutta toisaalta on ihana kun toinen tuhisee lähellä. <3

      Nauttikaa lapsivapaasta! :)

      Poista