keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

38+2: neuvolaa, kätilöopistoa ja herkuttelua

Tänään on keskiviikko 14. maaliskuuta, ja raskautesi on kestänyt 38 viikkoa ja 2 päivää. Laskettuun aikaasi maanantai 26. maaliskuuta on jäljellä 1 viikko ja 5 päivää.


Viikonloppu meni päällisin puolin kotona rötväillessä. Perjantaina avokki lähti työhaastatteluun aamupäivästä, ja sille tielle tuo jäi. Kaverinsa palasi Saksasta, ja samalla menivät juhlimaan sen synttäreitä.
Pelotti niin vietävästi että synnytys käynnistyy, ja ukko olis ihan umpitunnelissa.
Mutta, ei (tietenkään) onneksi käynnistynyt, tämä Pikkuinen varmaan kuvittelee viettävänsä koko elämänsä masussa. Ainakin siltä alkaa pikkuhiljaa tuntua..
No siis, Perjantaina treffasin itse kaverin kanssa keskustassa. Ensin käytiin kahvittelemassa Johdossa, Kampin  yläkerrassa. Tykkään tosta kahvilasta ihan älyttömästi. Yks kaveri on siellä töissä, ja nytkin oli työvuorossa. Tälläisen se mun nenukin eteen tuikkas :

Minttusuklaajätskiä kermavaahdolla ja suklaakastikkeella <3
Eipä menny kauaa kun tuo kippo oli tyhjä.. Vaikka alkuun kuvittelinkin, että puolessa välissä tulee stoppi. Mutta ei tietenkään tullu, olisin voinu vielä perään vetästä toisen samanlaisen :D
Jätskin ja kahvin jälkeen suunnattiin kiertelee kauppoja. Kaverilla oli missiona löytää muutama paita, ja mä halusin vaan KappAhliin koska siellä oli clubiasiakkaille kaikki -25%.
Isoisovanhemmilta saaduista vauvan rahoja on vielä jäljellä, joten ajattelin käydä katsomassa josko löytyisi jotain kivaa.

Newbie <3 yhteensä 17,95e

Lauantaiksi oltiin sovittu, että sisko tulee yökylään.
Jossain vaiheessa iltaa ( miehen krapulan lisäännyttyä), alkoi tekemään mieli mäkkärin nugetteja!
Niitähän oli tietenki sit saatava.. Koska meillä ei ole autoa, eikä ihan lähellä ollut auki olevaa Mäkkäriä, piti ottaa puhelua tulevalle kummisedälle. Auto kurvas pihaan ja lähdettiin nelistään hakemaan kasa nugetteja juustohamppareita ( possut!!). Kaupan kautta sipsit, dipit ja limut ja kotiin kattomaan  leffaa ja valloittamaan sohvaa. Kummisetä T sitten nukahti sohvalle, käytiin siirtämässä sen auto parkkiin ja me muut jatkettiin telkkarin tuijottelua. Oli kyllä kivaa kun oli aamulla oli muitakin aamupalalla ja sain passata yövieraita. <3
Sunnuntaina käytiin siskon ja T:n kanssa pyörimässä Itäkeskuksessa ja haettiin ruokatarpeita. Syötiin tuorepastaa ja juustoista jauhelihakastiketta. Mies kärsi vielä pienoisesta krapulasta, joten sen hanuri ei lähteny liikkeelle kotoa sitten millään.

Iltapalaks vetäsin mutakakkua jätskin kera.



Maanantaian oli sit neuvola (näköjään jääny viimeisin neuvolapostaus välistä..).
Viime viikolla oli mukana opiskelija, joka lähinnä seurasi sivusta ja kuunteli vauvan sykkeet.
Tällä kertaa samainen opiskelija kyseli kuulumiset, mittasi verenpaineet jne.
Ainakin oli saanu viikossa varmuutta hommiin :)


Suluissa siis taas edelliskäyntiä.
 
Rv 38+0  (37+1)

Paino 70,4kg eli +467g per viikko (70kg, +1050g per viikko) 
Turvotus + (+)
Verenpaine 108/56 (103/68)
Sf-mitta 35cm (35,5cm)
Vaavin sydämensyke +150 ( +150)
Liikkeet ++
Pissa puhdas tälläkin kertaa


Päätä mulla on särkeny viime aikoina ihan koko ajan.
Tuntuu ettei Panadolit siihen auta ( niinkun ei auta lonkkakipuunkaan).
Maanantaina illalla, mulla turpos jalat ja etenkin varpaat ihan muodottomiks nakeiks, päänsärky lisäänty ja mahassa tuntui kun joku olis kiristäny kuminauhalla.
Tiistaina aamusta aloin tökkimään Pikkuista hereille, eikä mitään vastakaikua tullu.
Koitin tehdä liikelaskentaa, syödä makeaa jne.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunu. Muuta kun että päänsärky, etova olo ja huimaus jatku.
Naamakin oli kun botoxin jäljiltä.. Tai no lähinnä huulet näytti yön aikana saaneen muutaman botox käsittelyn.
Soittelin sitten neuvolaan että mitäs pitäis tehdä.
Käski soitella samantien Kätilöopistolle, josta ne taas käski lähteä samantien näytille.
Siellä makoiltiin sitten käyrillä. Vauvan sykkeet oli kuulemma alkuun vähän turhan uneliaat.
Siks pitikin sit toinenkin tunti siinä makoilla ja seurailla.
Lopulta käyrä näytti hyvältä, ja tarvittavat liikkeetkin saatiin.
Lääkäri toi mulle jotain nappeja päänsärkyyn ja sanoi, että kotiin ei lähdetä ennenku kivut hellittää.
Onneks hellitti hetken odottelun jälkeen.. Ei nyt kokonaan, mutta lähes kokonaan kuitenkin.
Sit vähän ultrattiin ja katsottiin alakerran tilannetta. Pikkunen on kasvanu kolmessa viikossa ( iso jee!! ) ja painoarvioks saatiin 2951g. Viikoilla 35+0 painoarvio oli vaan sen 2300g.
Alakerrassa oltiin parille sormelle auki ja paikat pehmeinä. Siltikin lääkäri totesi, että syntyy joko kahden päivän, tai kahde viikon sisällä.. Toivon todella että ensimmäinen vaihtoehto noista kahdesta pitäisi paikkansa.
Mutta toisaalta, pitää olla iloinen että vaavi on pysyny masussa täysiaikaiseksi. <3
En vaan jaksais enää millään odottaa että saa Pienen Rakkauden syliin!

Eilen illalla tehtiin hedelmärahkaa <3




3 purkkia Valio rahkaa
2dl Flora vanilijakastiketta
2 tl sokeria
3 banaania pilkottua
3 omenaa pilkottuna
päälle kiwiä


Kokeilkaa! :)



Emma ja Pikkuinen rv 38+2

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivotaan ettei hirmu kauaa enää menis. <3
      Maksimissaan muutama viikko, jos käynnistykseen saakka joutuu.

      Poista
  2. Kirjoittelen itsekkin blogia raskaudesta ja toivottavasti myös synnytyksen jälkeen. Kiva kun vihdoin löysin jonkun jolla on laskettu aika lähellä omaani niin voin lukea tuntemuksista :) Itselläni 36+1 ja jännitys sekä kärsimättömyys alkaa iskeä. Onnea loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja tervetuloa lukemaan :)
      Sulla vaikuttais olevan mielenkiintonen blogi, sait täältä yhden lukijan lisää! :)
      Tsempit sinnekin viimeisille viikoille!

      Poista