Kuulumisia!

Heipsankekkaa!

Sama virsi taas: "mun on pitäny tulla kirjottaa monesti.." jnejne.
Joku ihana anonyymi huuteliki meidän kuulumisia joku aika sitten.
Päivät ne vaan kuluu hujauksessa, ja tuntuu ettei töissä käynnin ja kotitöiden ohella jää yhtään ylimääräistä aikaa kun huushollissa vipeltää myös reipas puolitoista vuotias.

Emilin päiväkodin aloitus takkusi urakalla ja kerkesinkin jo miettiä, että oliko töiden ja päiväkodin aloittaminen sittenkään kovin fiksua.
Ensimmäisen kuukauden Emil tosiaan kirjaimellisesti roikkui lahkeessani aina aamuisin päiväkodin eteisessä.
Kun päiväkotia oli takana yksi kuukausi ja yksi päivä, jäi poikanen ensimmäistä kertaa hymyissä suin vilkuttamaan äidille. :')
Viime viikolla yhtenä aamuna taisi tulla "äiti, eeeeeei!", mutta tällä viikolla on joka aamu jäänyt tyytyväisenä hoitotätien huomaan.
Kuulemma nukkuu päiväunet hienosti, leikkii muiden kanssa, ja jopa syö aamupalapuuronkin! Kukapa olisi uskonut? -Ei äiti ainakaan!

Ensimmäinen vanhempainiltakin oli pari viikkoa sitten.
En mitenkään päin voinut uskoa, että MINÄ olin paikalla VANHEMPANA, enkä henkilökuntana.
Noh, näihin vissiin täytyy totutella.

Tässä taannoin, siskoltani oli unohtunut hiustenleikkuun yhteydessä suihkepullo pöydälle.. Lopun arvaattekin alla olevista kuvista :D
Emil hoksasi, kuinka sitä vettä sieltä tuleekaan.. Lopputuloksena oli iloinen, mutta erittäin märkä poika.

Elokuun lopulla, meikäläisen sormeen ilmestyi tuollainen rinkula ;)
Yhteinen päätös oli, joten mitään romanttisia kosintoja ei meillä harrastettu.

Töissä on mukavaa, ja oon viihtyny ihan älyttömän hyvin!
Voin sanoa käsi sydämellä (poikasta yli kaiken rakastaen), että työnteko on lastenleikkiä verrattuna kotiäitiyteen. Vaikka kotitäitiys olikin ihanaa, oli se myös todella raskasta.
Töissä mieli lepää, ja kotonakin on kivempi olla kun ei ole tuijottanut samoja seiniä aamusta iltaan.

Ulkoilut on jääneet harmittavan vähälle viime aikoina.
Työpäivän jälkeen on niin poikki, että ennemmin sitä kokoaa poikasen kanssa palapeliä,rakentaa tornia tai potkii palloa, kun että alkaisi siihen pukemisrumbaan jota tämä vuodenaika valitettavasti vaatii.
Nykyään Emil vihaa pukemista. 

Voi että miten tänäänkin sain taistella, että päästiin ulos ja kauppaan.
Hanskat revitään sitä mukaa pois kun ne käteen saakka saa. Puvun vetskari avataan, pipo lentää, kengät on hanurista jne.. Ou mai, mitä talvi vielä tuokaan tullessaan.

Töissä on aina perjantaisin perjantaipulla. Se voi olla perinteinen voisilmäpulla, tai sitten leivos.. Tai esimerkiksi tuollainen ihana mustikkamuffinsi. Ei paljoa auta Perjantain työpäivät meikäläisen kilojen hallinnassa pitämiseen. 

Emilillä on uhma vain lisääntynyt. Joka ikiseen asiaan mitä äiti tai isi sanoo, täytyy vastata "ei"..
Jokaikistä kiellettyä asiaa täytyy tehdä uudestaan, ja uudestaan.
Ei auta jäähyt, kiellot.. Ehkä uhkaus, kiristys ja lahjonta tehoaa sitten vähän vanhempana? :D
No ei.. Kovasti yritän (ja yritetään) pitää kuria yllä ilman periksi antamista.
Se on yllättävän vaikeaa! Ennen äitiyttä työskentelin paljon lasten parissa, ja kummasti sitä aina ajatteli että "sit ku mulla on oma lapsi, ni mä en varmana..." Ja kas kummaa kuinka helppo sitä olisikaan periksi antaa. Myönnetään, periksi on tullut annettua, ja senkös poikanen tietenkin muistaa.
Sehän on mielestäni suuri virhe antaa jossain joskus periksi.
Ei muuta kun pitkää pinnaa ja toivoa siitä, että tuo lapsi joskus kuuliaisena tottelee.
Toisinaan, kun kiellän ja Emil totteleekin ekasta, meinaan kirjaimellisesti pyörtyä. Hyvä ettei silmät pompsahda päästä ulos kaikesta yllättymisestä. Hah. :)

No mutta, sekava postaus, mutta tulipahan vähän kirjoiteltua kuulumisia :)

Emma

Uusi arki

Kuluneeseen puoleentoista vuoteen kotiäitinä on mahtunut niin hampaiden puremista yhteen, kuin myös ilon- ja onnenkyyneleitä. Kuukausitolkulla, olen haaveillut työpaikasta ja päiväkotipaikasta.
Nyt ne molemmat haaveet ovat toteutuneet, ja ensi viikon Tiistaista lähtien en ole enää kotiäiti.
Huomenna alkaa poikasella päiväkotiharjoittelu ja mamman sydäntä kylmää :(
Tottakai ollaan pari päivää yhdessä tutustumassa, mutta tosiaan kun tässä ei ole kuin muutama päivä aikaa siihen, kun siellä päiväkodissa pitäisi se päivä yksin viihtyä niin vähän kyllä jännittää.
Emil kun ei ole koskaan ollut hoidossa, juo edelleen maitopullon päiväunille mentäessä, syö tuttia vähän väliä ja kantaa unirättiäänkin mukana. Niin, ja se aamupuuro.. Sanokaa mun sanoneen, että siitä tulee päiväkodissa ongelmia. Meidän poikanen kun ei mitään puuroja enää syö!
Että saas nähdä.. Varmasti on alkuun shokki koko päiväkoti, niin äidille kuin pojallekin.
Asiat ja rytmit muuttuu, eikä äiti olekaan enää koko aika läsnä.
Hyvää tekee meille molemmille ja koko perheelle ylipäätään.
Ehkä se siitä...

Näin aloitin kirjoittamaan blogiin viikko sitten.
Kirjottaessa, alkoi päiväkotiin ja töihin meno tuntua epäreilulta, kylmältä, kauhulta, onnelta, ilolta..
Lähestulkoon kaikkea tunneskaaloja kävin läpi silloin, ja nyt.
Eilen Emil oli ensimmäistä kertaa päiväkodissa yksin päiväuniin saakka. Eipä tainnut poika tajuta äidin vilkutuksesta ja "heiheistä", että joutuu jäämään sinne tällä kertaa yksin.
Eilinen oli mennyt hyvin, ilman itkuja ja kiukkuja.. Vaan toista se oli ollut tänään.
Tänään poikanen vietti täyden työpäivän verran tunteja päiväkodissa, pienten ryhmässä pienimpänä.
Jo ovesta mentyämme, Emil yritti juosta äkkiä takaisin rattaille.
Ei auttanut kuin toimia ja viedä poika naulakoille ja riisua takkia.
Miten mun sydäntä kylmäsi kun toinen otti takin naulakosta, minua kädestä ja lähti takaisin ovelle päin. :(
Ei siinä sitten muuta voinut kuin luovuttaa itkevän äitiä huutavan lapsen hoitajan hellään huomaan.
Siitä sitten itse pala kurkussa ahdistuneena kohti metroa ja työpaikkaa ( voitteko kuvitella että sain vihdoin töitä!!!). Siinä matkalla mietin, että onko miten normaalia ettei jännittänyt ollenkaan.
Työpäivä sujui kaiken kaikkiaan hyvin, ja uutta opittavaa oli hirveästi.
Puoliakaan en näin ensimmäisenä päivänä toki voinutkaan ymmärtää, mutta saas nähdä miten menee opit perille kun ensi viikolla sitten olen sorvin ääressä yksin. :)

Toivotaan että huomenna aamu sujuisi hyvin ja välttyisin sydäntä särkevältä itkulta päiväkotiin mentäessä.

Nyt aatutilullaa.