perjantai 18. toukokuuta 2012

Karhunpoika sairastaa

Meillä tosiaan Emil on nyt ollu viikon flunssassa.
Maanantaina käytiin terveyskeskuksessa jossa ullkomaalainen, eläkeiän ylittänyt nainen otti meidät vastaan.
Ensitöikseen Emil väläytti lääkärille kunnon hymyn, johon lääkäri totesi ettei sairas lapsi hymyile, ja hoki että terve on. Vaadin kuitenkin että kuuntelee keuhkot ja katsoo korvat. Kaikki kuulemma normaalia ja sanoi ettei voi mitään tehdä. Tiistai-iltana poju kuulosti entistä pahemmalta tukkoisen nenän ja rohisevan hengityksenä kanssa. Keskiviikkona yritin saada lääkäriaikaa, mutta meillepä tarjottiin päivystävää hoitajaa. Kiitin ja kerroin ettei me tehdä hoitajalla yhtään mitään. Soitin sitten seuraavana Mehiläiseen ja varasin lastenlääkärille ajan.
Aivan ihana täti otti meidät vastaan ja tutki Emilin. Kurkussa näkyi turvotusta ja punaisia viiruja, ja diagnoosiksi saatiin virusperäinen flunssa. Saatiin reseptille kahta eri suihketta ja Panadolia suositeltiin annettavaksi 1-4 kertaa päivässä. Musta vaan tuntuu ettei noista yksikään tehoa.. Suolatippoja ollaan annettu monta kertaa päivässä ja niistä onkin suurempi apu kun noista suihkeista.
Eilen illalla meinasin jo lähteä viemään poikaa lastenklinikalle, että olisivat imeneet tuota limaa pois.. Ihan järkyttävä huuto kun ei pysty raukka syömään kunnolla. Itku on tullu mammallakin monta kertaa. Ottaisin itselleni kaikki kivut ja vaivat ettei pienen tarttis kärsiä.
Äsken käytiin neuvolassa, mutta siellä ei oltu kovin huolissaan.. Joten ehkä tää vaan äitinä tuntuu pahalta katsoa toista puolikuntoisena.
Tässä neuvolakäyntiä 6,5 viikkoisesta Emilistä :) Sulkeissa edelliskäynnit  5,5 vko ja 3,5 vko.

Paino 6090g (5850g / 4910g )
Pituus 59,5 cm ( 59cm / 57,2cm )
Pää 39,2cm (39cm / 37cm )

"Kasvu hienoa. Rintamaito ja korvike.
Kaunis iho. Kyynärnojassa. Yskää ja nuhaa. "
Kovasti kehui motoriikkaa ja kehoitti käyttämään paljon leikkimattoja. :)

Lauloin tuossa toissa päivänä Emilille Karhnpoika sairastaa.. Toivottavasti reaktio johtui biisi-valinnasta eikä äipän lauluäänestä :D




Enma

2 kommenttia:

  1. Voi, voi. Surku kun pieni on kipeä, jotenkin se tuntuu vielä paljon pahemmalta kun kyseessä on noin pieni :(

    Mä veikkaan, että biisivalinta vaan oli huono, tuskin äidin äänessä nyt sentään mitään vikaa on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kun ei oikein voi itse mitään tehdä, että toisella olisi parempi. Eilen jo hymyiltiin ja naurettiin, mutta yskä on viel kova.

      Biisissä vika, tietenko ;)

      Poista