maanantai 24. syyskuuta 2012

Kuvitusta ja höpötystä

Mitähän meidän reiluun viikkoon mahtuukaan?
Viikko sitten perjantaina Ami tuli ihanan Lilluraisen kanssa käymään.
Hengailtiin meillä, käytiin lenkillä, haettiin auto ja suunnattiin Hesellle, koska siihen oli hyvä syy : alekupongit!
Sit takas meille syömään ja katsomaan BB Extra ja Salkkarit.

Tässä muksuista otoksia :)


vakavat tilanteet



Kauaa en ehtinyt Amin lähdön jälkeen kaksin Emilin kans olla, kun miekkosen äiti ja veli tuli viikonlopuksi meille. Miekkonen oli siis firman piikkiin- bileissä Perjantain.
Ei me taidettu mitään kovinkaan fiksua niiden kanssa tehdä koko viikonloppuna.
Lähinnä kotosalla vietettiin aikaa, katottiin leffoja ja pelattiin Buzzia.
Lauantaina käytiin kaupassa ja anoppi täytti meidän jääkaapin ja kuiva-ainekaapin.
 Emil sai omat kaksi hyllyään myöskin täpötäyteen ruokaa. 

(Meillä kävi vähän kusiset, kun miehen työsopimus muuttui kokoaikaisesta osa-aikaiseksi että ehtii käydä myös koulussa, joten eihän tässä kuussa tullut kuin vaan lomarahat.
Joten tosi tiukilla ollaan, siksi pitääkin olla kiitollinen että joku meidän kaappeja täytteli. :) )



Viime viikolla olin suurimmaksi osaksi poikasen kanssa kotona.
Yöt meillä meni jo hetken aikaa paremmin, kunnes nyt taas on turha haaveilla yhtäjaksoisesta unesta puolta tuntia kauempaa.
Emil ei herää syömään mutta kääntyy koko ajan vatsalleen.
Ja sehän sitten suututtaa kun ei pääse heti ensiyrittämällä takaisin selälteen ja huutoraivoparku on valmis!

Näin iskä ja poika viettää aikaa ; housut päässä ;) 



Torstaina tuli kaveri käymään tyttönsä kanssa, ikäeroa Emilillä ja Netalla on puoltoista viikkoa.




Perjantaina sitten taas nähtiin Lilliä ja Amia.
Hauskaa näyttäisi olevan: 


mamma ja poikanen

Samaisena Perjantaina kaverimme tuli Kuopiosta meille.
Ja pojat päättivät sit avata oluset ja lähteä humpalle.
Mukaan lähti myös Emilin kummisetä Tero, ja miekkosen opiskelukaveri.
Sieltä ne kotiutui viiden jälkeen aamulla.
Onko mitään karseempaa hajua, kuin vanha viina ja valkosipuli?? YÖK!
Yritin sit siinä tehdä tyynyistä muuria mun ja miekkosen väliin, ettei se ällöttävä lemu löytäis mun nenään saakka. Väärässähän mä olin, kyllä se vaan löyti.

Lauantaina lähdettiin käymään miekkosen kummitädin, eli Emilin isotädin luona.
Aika vierähti yllättävän nopeasti seurustellessa ja syödessä. 


kummisetä ja miekkonen kantaa nukkuvaa poikasta.


Sunnuntaina meillä olikin sit vauvauinti.
Voi että miten poikanen tykkäs! Hymy korvilla ja nauru raikasi!
Vauvauinnin jälkeen, tein meille aamupalaa.
Poikasen kummisetä siis vietti meillä koko viikonlopun ja mun siskokin tuli sit Lauantaina yöksi.



Eilen illalla oli ihan järkyttävät nivel- ja selkäkivut.
Ilmeisesti vauvauinti ei tehny mun raihnaselle kropalle hyvää.
Alkaa taas tuo krooninen niveltulehdus ja reuma aktivoitua.
Tänään varailinkin lääkäriin aikaa ja sain kiireellisen lähetteen reumapolille.
Viiden päivän sisään pitäisi päästä reumatologin juttusille.
Jos kivut yltyy ennen sitä, niin sitten vain soittoa polille etukäteen ja sinne mars.
Toivon niiiiiin paljon, ettei mun tarttis nyt alottaa mitään lääkitystä.
Oon sitä välttäny viimeseen asti, vaikka niitä on mulle määräiltykin.
Raskauden jälkeen kuvittelin et olisin pitkän aikaa ilman kipuja, mutta ei sit vissiin.
Alkaa poikanenkin jo painaa sen verran, ettei selkä iltaisin enää kiittele.
Noh, toivotaan että tähän jotain keksitään. :)

Näin iloinen pieni ihminen mua oli päiväunien jälkeen vastassa. <3

Huomenna sisko tulee kylään ja laitellaan mun hiukset kuntoon!
Kätevää kun omistaa "oman" hovikampaajan ;)
Tässä nyt ehtii illan ja aamun vielä miettiä, että uskaltaisko sitä napsasta otsatukan?


Jospa nyt taas yrittäisin useammin postailla.
Ja uusia lukijoita, jee :))

Emma

2 kommenttia:

  1. ei emma ei.. et napsase otsatukkaa! tai jos napsaset ni sen verta pitkä et saa kiinniki.

    Ihania kuvia taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii sillei mä ajattelinki, et sen saa sit pinneillä kii nutturalle tai jtn.. :D ku jotain uutta tää kuontalo kaipaa! enkä taas pituudesta halua hirveesti ottaa.

      Poista