torstai 2. elokuuta 2012

Toivepostaus: Äitiys

Multa kysyttiin, että miltä tuntuu kotona olo ja äitiys, ja miten äitiys on vaikuttanu mun elämään.
Noh, aikalailla se on kyllä vaikuttanu, vaikka en niin etukäteen ajatellutkaan.
Oon hoitanu monen monta vuotta lapsia työkseni, niin päiväkodeissa kuin myös yksityisissä perheissä, joten tiesin että lapsen kanssa kotona olo on täynnä rutiineja.
Ei nyt tietty alkuun, mutta esim nyt kun meidän poikanen on jo reilu 4kk, on meillä tietty rytmi.
Alkuun kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä, jotenkin tuntui että jaksoi paremmin.
Meillä onneks on aina nukuttu yöt hyvin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, sitä en nyt tarkoita.
Tarkoitan lähinnä kotona oloa, joka sit jossain vaiheessa alkoi tökkiä ihan huolella.
Miekkonenhan tästä joutui eniten kärsimään, kun hän ei työ- tai koulupäivän jälkeen jaksanu lähtee perheen kesken touhuilemaan ja sitten mä kiukkusin asiasta kuin pieni uhmaikäinen kakara.
Mä kun aina odotin sitä, että miekkonen tulee kotiin, niin mulla olis muutakin seuraa kuin vauva.
Välillä siis on tuntunu, että seinät kirjaimellisesti kaatuu päälle.
Välillä olin "katkera" miehelle, kun tuntui että se pystyi tekemään asioita paljon enemmän.
Että sille oli jotenkin helpompaa lähteä pois poikasen luota viettää aikaa kavereidensa kanssa.
Mä oon käyny kerran "kunnolla" baarissa poikasen syntymän jälkeen, ja koko sen ajan tunsin itteni huonoks äidiks. Mutta sen jälkeen taas jaksoin paremmin, krapulasta huolimatta.
Ehkä sitä vaan pitäis useammin lähteä tekemään omia juttuja, niin jaksais paremmin.

Kaverit on hyvin kaikonnu ympäriltä.
Yks ainoa helsinkiläinen kaveri kävi katsomassa poikasta kun kaks viikkoa ikää oli täynnä.
Pari muuta kaveria kävi pari viikkoa sit ekan kerran meillä, ja näki samalla poikasen.
Mun kavereilla ei itsellään oo lapsia, joten toisaalta ymmärrän että viikonlopun ryyppäjäiset on paljon kiinnostavempia kun mun puheet kakkavaipoista ja siitä mitä uutta Emil on oppinu.
Monen kanssa ollaan sovittu että nähdään, mutta kun se päivä koittaa, mitään ei kuulu.
Tai sit ite oon joutunu siirtää päivää, ja sit ne näkemiset on aina jääny.
Facebookin maaliskuisten ryhmästä, oon löytäny kaverin, jonka tytär syntyi samana päivänä, kahdeksan tuntia aikaisemmin. Nähdään yleensä pari kertaa viikossa ja käydään vaunuttelemassa ja kahvilla.
Vielä ois tarkotus saada molempien miekkoset tutustumaan keskenään, niin voitais viettää sit aikaa porukalla.

Äitiys on ehdottomasti parasta mitä naisella voi olla.
Päivääkään en vaihtaisi pois, enkä palais mistään hinnasta lapsettomaan aikaan.

Teen vielä tähän loppuu tälläsen "Minä äitinä", mikä kiertää blogeissa. :)

1. Mitä teit ennen kuin sinusta tuli äiti?
Nukuin paljon enemmän, olin enemmän menossa paikasta toiseen.
Tein enemmän kotitöitä ja panostin itseeni.


2. Miten söit ennen kuin sinusta tuli äiti?
Pidemmän kaavan kautta.
Jaksoin kokkailla vähän vaativampia ruokia ja katsoin enemmän mitä syön.




3. Miten nukuit ennen kuin sinusta tuli äiti?
Pidempään!
Saatoin helposti nukkua vapaapäivinä yli 12 tuntia.




4. Miten hoidit itseäsi ennen kuin sinusta tuli äiti?
Kai sitä vois väittää et äitiyden myötä oon rupsahtanu :D
Ennen värjäsin hiuksia ja panostin niihin enemmän.
Myöskin meikkasin pidemmän kaavan mukaan, kävin kynsihuollossa usein ja jaksoin miettiä päivän vaatetusta ja asusteita enempi.




5. Miten teillä siivottiin ennen kuin sinusta tuli äiti?
Aikalailla samoiten kuin mitä nyt.
Nykyään en oo enää niin perusteellinen, koska sen ajan kun Emil nukkuu, käytän mielummin vaikka facebookkiin kuin imurointiin.
Nykyään tosin on siivottavaakin enemmän, kun on lelut sun muut.
Pyykkikonekin lauleskelee huomattavasti useammin kuin ennen.




Siitä lähtien, kun sinusta tuli äiti, onko..




6. päällesi oksennettu?
Puklattu niin monesti että on turha edes yrittää laskea.




7. kakattu?
Oon onnistunu tän välttää :D



8. syljettu?
Kuolattu kyllä.
Ja nykyään kun meillä osataan jo päristä, niin kai sen voi sylkemiseks laskea.




9. purtu?
Ei vielä, mutta eiköhän sekin aika koita.




10. pissitty?
Heti synnärillä ekan kerran.
Vaikka mä kuinka väistelen, niin pojan sihti on tarkempi.




11. nipistelty?
Jep, joka päivä.



12. Miltä tuntuu syöttää nälkäistä lasta?
Se on yks parhaimmista tunteista, kun saa oman lapsensa tyytyväiseksi.




13. Miltä tuntuu olla äiti?
Upealta, sanoinkuvaamattomalta!
Vaikka raskasta onkin, niin poikasen hymy kyllä auttaa jaksamaan vaikka kuinka väsyttäis.




14. Mitä lapsesi osaa tähän ikään (mainitse ikä) mennessä?
Emil (reilu 4kk) osaa päristä niin, että esimerkiksi ruokaillessa ruuat on pitkin poikin äitiä ja poikaa.
Osaa kääntyä, tarttua leluihin ( ja etenkin viedä ne suuhun), nauraa, tunnistaa tutut kasvot..
Pitää itse tuttipullosta kiinni, osaa ottaa tutin pois ja laittaa takaisin suuhun ( mäihällä vissiin:D).


4 kommenttia:

  1. Oon samaa mieltä sun kanssas tosta että vaikka toisaalta elämä on nyt "helpompaa" kun on jo tutustunut lapseensa ja on ne tutut rytmit, niin eipä taida enää hormoonit pitää kroppaa ylikierroksilla niin että jaksais ihan samalla tavalla. Itse ainakin oon huomannut että en edes viitsi ruveta yrittämään imurointia,ruuanlaittoa ja lapsen viihdytystä samaan aikaan, vaikka muutamasti niin teinkin... :D
    Meilläkin nukutaan yöt hyvin, mutta päivällä ei sitten juurikaan. Ja saan olla kyllä neidin seuralaisena sitten lähes jatkuvasti, jollei 5-15min päikkäreitä lasketa...
    Mä olen pitänyt visusti kiinni siitä, että vähintään kerran viikossa lähden ilman lasta jonnekin. On se sitten kauppaan,kahville,lonkerolle,kirjastoon.. Sinä aikana mies saa viettää laatuaikaa lapsensa kanssa ja mä tuulettaa hermojani. Kummasti tunnin kauppareissunkin jälkeen jaksaa taas paremmin ;) Ja mä olen käynyt juhlimassa jo 4 kertaa... 2 ekana iltana tunsin morkkista, mut 2 viimeisenä en yhtään. Tietysti soitan mitenkä menee yms. Tosin tämä kesä häineen ja muine juhlineen on myös "pakottanut" mut lähteen ulos ilman vauvaa... Ja miestäkin. Mutta kyllä se antaa voimia taas eteen päin kun näke ystäviä ja huomaa ettei se blettäminen yms niin kummallissta ollutkaan :D

    Ikävää että ystävät on reagoinu noin. Mutta mä suosittelen sulle että soita niille kavereil ja kutsu ne kylään. Ne ei ehkä uskalla häiritä tms ja siks ei ole ottanu yhteyttä? Mullakin kyllä on käynyt noin että enste kaikki kävi kylässä ja nyt saadaan olla aikas hissukseen tääälä. Ja on jopa ihmisiä jotka on suuttunut kun on perunut näkemisiä syystä tai toisesta tai niinkin että eivät ymmärrä ettei lapsen kanssa lähdetä enää noin vain minnekään vartin varoajalla.
    Ihanaa että oot löytänyt kuitenkin edes yhen luotto mammakamun jonka kanssa voi hengailla ja pidellä seiniä pystyssä! :)

    Ps. toi Dumbo on ihana!:)

    T: Neiti S + Tyttö 4kk+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans veikkaan, et alkuun ne oli ne hormoonit mitkä piti koko ajan pirteenä. Nyt se imurin kaivaminen kaapistaki jo tuntuu välillä ihan mahottomalta, saati sit se itse imurointi :D

      Mä oon monesti pyytäny kylään kavereita ja kyselly että nähtäiskö. Moni sano kesälomansa aikana et soittelee sillon ja sillon niin nähdään. Mutta eipä niitä puheluita koskaan tullu.. Joten, jos niitä kiinnostaa niin kyllä ne tietää etten oo ihminen jota puhelut häiritsee :)

      Poista
  2. No jo on, siinä se vanha sananlasku kai taas pätee "hädässä ystävä tunnetaan",ei sillä että sulla olis hätä mutta ymmärrät kai mitä ajan takaa. "Kyllä ne jyvät erottuu akanoista" jne?:D Harmillista kun on elämässä uusia juttuja jotka on maailman tärkeimpiä ja sitten ei ookkaan niitä tuttui ja turvallisia ihmisiä siinä rinnalla. Tooivottavasti tajuavat tilanteen hyvinki nopeesti... Tsemppiä arkeen ja ne joilla on aikaa sinulle ja perheelles, pidä heistä huoli ja nautit siitä että on ihmisiä jotka eivät käännä kelkkaansa oli mikä oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin ajattelen. :)

      kiitos :)

      Poista